Voiko Pitsku olla liian suuri
Olen vuosikausia harmitellut Pitäjänmäen suuralueen liian pientä asukasmäärää. Jotta terveysasema säilyisi edes jossain muodossa, jotta bussivuoroja voisi saada lisää, jotta kaupat ja kioskit kannattaisivat, jotta edes jossain olisi pankkiautomaatti, jotta kaupunki ripottelisi edes jotain palveluja, tarvitaan ainakin 20 000 asukasta. Ja Pitskusta on puuttunut viisi tuhatta.
Kohta ei tarvitse haikailla väen perään. Kun uudet suunnitelman Pitäjänmäen- ja Vihdintien bulevardimaisesta rakentamisesta toteutuvat väkeä on kosolti enemmän kuin nyt.
Kaupunginsuunnitteluväki lupaa, että väkeä mahtuu, kun tulee raidejokeri ja pikaraitiotie, kun kaikki käyttävät julkisia kulkuvälineitä ja kaikki on ympäristöystävällistä.
Rohkenen epäillä, että tuleeko kaikki uusi mutkattomasti ja aikataulussa. Mutta tiedän että olen ollut monta kertaa väärässä. Ei länsimetrolla tee mitään, väitin vuosia. Nyt löydän aina silloin tällöin itseni vaihtelemassa metrosta bussiin ja päinvastoin. Sote mullistaa joka tapauksessa sen puolen palvelut. Kouluja ja päiväkoteja tarvitaan lisää.
Vaikka on vanha, ei kannata vastustaa muutoksia. Ja vaikka olisi nuorikin ei sittenkään. Sen saavat karvaasti kokea kaikki Anton Tsehovin Kirsikkatarhassa. Helsingin Kaupunginteatterin isolle näyttämölle ovat lavastaja Janne Vasama – joka näytelmän käsiohjelmassa suunnittelee: ”Autiolle saarelle ottaisin mukaan kaupunginosani Pitäjänmäen ja jonkun hyvän vuoristoradan” – ja valosuunnittelija Mika Ijäs rakentaneet upean kirsikkatarhan. Ohjaaja Lauri Maijala on puhaltanut näyttelijäkaartiin vauhtia ja tunnetta. Kaiken entisen katoamista ei venäläisen tavan mukaan hyväksytä tuppisuina eikä murjottaen. Mikä ilo oli nauttia Heidi Heralan, Emilia Sinisalon, Eero Saarisen, Jouko Klemettilän, Seppo Maijalan, Sanna Majurin, Chike Ohanwen ja kaikkien muidenkin heittäytymisestä hulvattomaan, mutta hallittuun menoon.
Selkeä tavoite, keinot ja tahto sen toteuttamiseen. Näitä kaikkia on ollut Aino-Kaisa Saarisen elämässä jo pikkutytöstä lähtien. Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön Tahto -näytelmässä Saarisen perheen isä (Risto Kaskilahti) kannustaa tytärtään kilpailemaan pienestä pitäen. Aino-Kaisalle, Aikulle (Sanna-Jude Hyde) on selvää, että hän haluaa olla hyvä hiihtäjä ja voittaja. Sini Pesosen ohjaamassa näytelmässä ovat mukana Aikun vanhemmat, valmentajat, kilpatoverit, sponsorit, toimittajat, lääkärit, aviomies.Näytelmä on raikas ja sopivan yllätyksellinenkin. Tahdossa urheilu ja teatteri onnistuvat yhteistyössään hienosti.
Ilakoiva, irvaileva, ilahduttava, innostava! Tätä kaikkea ja paljon muuta on Kom-teatterin kevään uutuus Juha Hurmeen Making of Lea. Näytelmäseurue yrittää vuonna 1868 saada Aleksi Kiven Lea -näytelmää esityskuntoon. Kaikki mikä voi mennä pieleen myös menee. Mukana ovat Aleksis Kiven tukijat ja hänen nujertajansakin. Juha Hurmeella on ainutlaatuinen kyky elävöittää mennyttä aikaamme, asettaa kansakunnan kaapin päälle asetetut ikonit oikeisiin raameihin. Making of Lea on niitä näytelmiä, jossa kaikki on kohdallaan, ohjaus yllätyksellinen, näyttelijät rooleissaan huippuluokkaa. Ei yhtään tyhjää hetkeä, ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Tragikomiikkaa parhaimmillaan!
Pasi Lampelan näytelmille on ominaista kaaos. Kaaos voi olla ulkoisissa tapahtumissa tai henkilöiden mielessä. Sammakkokuninkaassa Kansallisteatterin Willensaunassa se on molemmissa. Näyttämöllä on isä, poika ja tytär. Sisarukset – NHL jääkiekkoilija ja työtön haahuilija – ovat läheisiä toisilleen. Autokauppias-isä seilaa lastensa välissä hieman hämmentyneenä. Lisäjännitteen esitykseen tuo se, että näyttämöllä on oikeasti isä ja poika, Heikki Nousiainen ja Mikko Nousiainen. Sisar on Sari Puumalainen. Poika on palannut kesäksi Suomeen. Hän on ajautunut pisteeseen, jossa ei enää kykene palaamaan jäälle. Ongelmia, ahdistuksia ja vastoinkäymisiä valvotaan taidolla ja tunteella. Tarina on samalla kertaa yllättävä ja itsestään selvä.
Hella Wuolijoen Niskavuorella on vain vahvoja naisia. Ovatpa he kasvaneet siellä tai sinne tuotuja, emäntiä, tyttäriä tai piikoja. Heidän kohtalonsa on ymmärtää Niskavuoren itsekkäitä ja epävakaita, mutta hyvin hurmaavia miehiä. Teatteri Avoimissa Ovissa ohjaaja Heini Tola joukkoineen kertoo meille nuoren Loviisan ja Hetan tarinat. Loviisan pitää puolensa, ymmärtää ja antaa anteeksi. Heta säilyttää ylpeytensä ja ankaruutensa läpi elämän. Tarinan kertojina on kolme taitavaa näyttelijää: Ella Pyhältö (Loviisa, Siipirikko, Jaakko), Mirva Kuivalainen (Heta, Malviina) sekä Jukka Pitkänen (Juhani, Akusti, Santeri). Kaiken kruunaa Salla Markkasen musiikki.
Leena-Maija Tuominen