Hallitus on vankka
Saimme hallituksen, vaikka epäilijöitä oli, pitkiä ja vaikeita neuvotteluja ennustelleet jaksoivat odotella, milloin homma läsähtää. Siihen uskoi ja odotti erityisesti kokoomuksen Petteri Orpo. Uuden hallituksen ohjelmaneuvottelut hoidettiin ay-liikkeen piirissä neuvottelutaktiikkaan perehtyneen Antti Rinteen johdolla mallikkaasti ja lähes suunnitellun aikataulun mukaisesti – Eurovaalien aiheuttamasta lisätyötaakasta huolimatta. Ministerilistakin syntyi pienellä hyvityksellä RKP:lle, joka sai lopulta kaksi ministeriä, vaikka paikkaluvun mukaan sille olisi kuulunut vain yksi ministeri.
On sinänsä merkille pantavaa, että Juha Sipilän heikkoon enemmistön tukeen nojaava oikeistolainen porvarihallitus lopulta suututti erityisesti keskustalaisia ja vihervasemmistoa. Antti Rinteen johdolla koottu hallituksen ohjelma painottuu selkeästi vasemmalle sosiaalista tasa-arvoa, vähempiosaisten aseman parantamista, koulutuksen ja tutkimuksen sekä työllisyyden kohottamista tukevaksi. Osa hallitusohjelman yksityiskohtien täsmentämisestä siirtyy eduskunnassa kaikkien puolueiden yhteiseen valmisteluun komitea- tai työryhmien muodossa. Tätähän toivottiin jo Sipilän hallituksen aikana.
Tietenkin uudelle perussuomalaisten, kokoomuksen ja kristillisten muodostamalle oppositiolle jää riittävästi arvosteltavaa. Kokoomusta jäi kaivertamaan soteuudistuksen uusi suuntaus, jossa kokoomuksen hellimä yksityisen pääoman hallitsema markkinamallinen valinnan vapaus siirrettiin vain avustavaksi osatekijäksi. Varsinainen vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä säilytetään julkisen vallan – maakunta ja kuntahallinnon käsissä. Alunperin keskustan vaatimus maakuntahallinnosta toteutuu jossain muodossa, mutta ainakin suurten kaupunkien kohdalla etsitään vielä erillistä hallintomallia. Maakuntien lukumääräkin saattaa vielä jatkossa muuttua vastaamaan paremmin väestön jakautumista alueellisesti.
Perussuomalaiset jatkavat omalla maahanmuuttoa vastustavalla linjallaan. Perussuomalaisten kansalliset oikeistopopulistiset ystäväpuolueet lisäsivät kannatustaan EU:n parlamentissa, mutta eivät saaneet kuitenkaan odottamaansa ja toivomaansa eurooppalaista jytkyä. EU:n puitteissa vaalitulos kuitenkin vaikuttaa politiikan suuntaan ja uudenlaisten liittoumien muodostumiseen EU:n hallinnossa.
Minä vierastan näiden oikeistopopulististen puolueiden nimittämistä kansallismielisiksi. Hitleriläisten puolueen nimi oli Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei – NSDAP). Siitä nimitys natsipuolue. Sen poliittinen ohjelma oli läheinen Italian fasistipuolueelle. Historian painolastia lienee, että minun ja monen muunkin korvissa kansallismielisyys tuo mieleen fasistit ja natsit, jotka korostivat omaa kansallisuuttaan toisia parempana herrakansana. Tämä on läheistä sukua rasismille, toisten kansallisuuksien, rotujen ja uskonnollisten ryhmien halveksimiselle ja vihamieliselle suhtautumiselle niihin. Tällainen asenne on vierasta todelliselle rakkaudelle omaa maata ja kansaa kohtaan sekä ihmisarvon kunnioittamiseen kaikkialla.
Uusi maailmantilanne
Maailman politiikkaa määritteli pitkään erityisesti toisen maailmansodan jälkeen kahtiajakautunut blokkisysteemi, jonka napoina olivat USA ja Neuvostoliitto – kaksi suurinta ydinasevaltaa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, USA pyrki määrätietoisesti esiintymään ainoana johtavana supervaltiona. Kiinan nousu taloudelliseksi suurvallaksi synnytti uudenlaisen ilmapiirin. Venäjä, Kiina, Intia, Brasilia ja Etelä-Afrikka muodostivat BRICS maiden ryhmän, joka alkoi puhua monikeskisesta tai moninapaisesta maailmasta vastapainona USA:n supervaltapropagandalle. Nykytilanteessa EU on alkanut esiintyä jossain määrin itsenäisempänä valtaryhmittymänä ja haluaa, että se tunnustetaan myös niin Amerikassa, Kiinassa kuin Venäjälläkin.
Uusi maailmanpoliittinen tilanne vaikuttaa Suomenkin asemaan Euroopassa ja maailmassa. Suomen hallituksen ja eduskunnan on harkittava omia ratkaisujaan tiedostaen maailman yleisen tilanteen asettamat ehdot ja vaatimukset. Ymmärtäen oikealla tavalla kansallisen asemamme ja pyrkien tietoisesti välttämään sekaantumista kansainvälisiin konflikteihin voimme vahvistaa omaa kansallista turvallisuuttamme ja rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa kansalaistemme parhaaksi. Uuden hallituksen ohjelmassa on pyritty välttämään suoranainen sitoutuminen sotilasliittoutumiin. Mutta ei ilmeisestikään riittänyt yhteisymmärrystä ja uskallusta vahvistaa ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi linjaksemme puolueettomuutta. Ruotsi, Itävalta ja Sveitsi ovat näissä kysymyksissä meitä rohkeampia. Ne ovat kirjanneet perustuslakeihinsa puolueettomuusmaininnan. Tällaista rohkeutta ja oman kansamme selvän enemmistön ilmaiseman tahdon mukaista linjamäärittelyä jään edelleen kaipaamaan.
Mikä lapselle nimeksi
Hallituksen nimikysymys nousi lehdistökeskusteluissa esille. Poimin lehdissä olleista nimiehdotuksista esille eduskuntavaalituloksen selvittyä seuraavat nimimallit: perusporvarillinen oikeisto, sinipuna, punamulta ja kansanrintama. Niillä viitattiin hallitusten poliittiseen kokoonpanoon. Muistettiin myös Kataisen sixpack. Historiasta muistetaan myös erilaiset vähemmistöhallitukset, ottopoikahallitukset ja erityistilanteita varten muodostetut virkamieshallitukset ja tietenkin viimeisin pitkäikäiseksikin ounasteltu Sipilän toimitusministeristö, jonka aika lopulta osoittautui odotettua lyhyemmäksi.
Historiallista taustaa tarkasteltaessa punamultahallitukset ovat toteuttaneet varsinkin työväestön kannattamaa työväen ja talonpoikaiston liittoa, meillä vasemmiston ja maalaisliiton (keskustan edeltäjän) yhteistyöhallitusta, jollainen oli 30-luvun lopulla ja sotien jälkeen. Vuoden 1945 vaalien jälkeinen muodostettu hallitus toteutti kolmen suurimman eduskuntapuolueen (SKDL, SDP ja maalaisliitto) yhteistyösopimusta. Ensimmäinen sinipunahallitus oli Holkerin hallitus. Kansanrintamahallituksiksi kutsuttiin 30-luvulla mm. Ranskassa hallitusta, joka nojasi fasismin vastaiseen kansanrintama-ajatukseen. Sellaisesta kansanrintamasta ei nyt kuitenkaan ole kyse. Hallitusneuvottelun vetäjän mukaan on ehdoteltu ”Rinteen viisikko” nimitystä vahvemmin poliittista linjaa kuvastava olisi esim. vasemmistokeskustan hallitus erotuksena keskustaoikeistolaisesta hallituksesta. Hallitusohjelman julkistamistilaisuudessa viiden puolueen johtajat joka tapauksessa kiittelivät Antti Rinnetta ja toisiaan hyvässä hengessä käydyistä neuvotteluista. Joten toivotaan menestystä tällä vasemmistokeskustan hallitukselle ja sen ohjelmalle, jossa luvataan pyrkiä sosiaaliseen ja taloudelliseen tasa-arvoon ja kestävään kehitykseen, koulutuksen ja tutkimuksen kohentamiseen sekä ”viherjärkevään” ilmastopolitiikkaan.
Oiva Björkbacka