Koronakriisi ja budjetit
Kevään koronakriisi keskeytti normaalin politiikan ja elämänmenon. Tuli monenmoisia rajoituksia, joiden vaikutukset ulottuivat myös syvälle talouselämään. Jonkin aikaa jopa hallitus ja oppositiokin näyttivät olevan yhtä mieltä kansalaisten terveydestä huolehtimisesta. Opposition rooliksi jäi lähinnä patistella hallitukselta nopeampia ratkaisuja terveydenhoidon varmistamisessa.
Kesän lopulla tilanne muuttui. EU päätti verrattain suuresta 750 miljardin koronatukipaketista, joka merkitsi tuntuvaa lainarahan ottoa. Se laukaisi opposition kielenkannat. Kauhisteltiin lainapaketin suuruutta ja epäiltiin, että Suomi joutuu tukemaan etelän maita, jotka ovat hoitaneet talouttaan holtittomasti. Perussuomalaisten nuorisojärjestö otti varaslähdön yllättäen sekä ukkopuolueensa että opposition johtopaikkaa tavoittelevan kokoomuksen. Viikossa persunuoret keräsivät 50 000 nimen adressin, jossa vaaditaan kansanäänestystä koko tukipaketista.
Kokoomus on patistellut hallitusta esittämään konkreettisen listan työllisyyttä lisäävistä toimista ja ennakoimaan budjettileikkaukset. Sitä eivät tyydytä hallitusohjelman mukaiset suunnitelmat pitkävaikutteisista rakenneuudistuksista koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehityksen edistämiseen, terveydenhoidon ja sosiaaliturvan parantamiseen sekä työllistymistä edistävien toimien tehostamiseen työntekijöiden ja työnantajien yhteistoiminnan avulla.
Oppositiota jurppii hallituksen päätös romuttaa edellisen Sipilän/Orpon hallituksen toimet palkattomien kikytuntien osalta ja työnantajien sosiaaliturvamaksujen osittainen (miljardin euron) siirto palkansaajain maksettavaksi. Pääministeri Sanna Marinin huomautus, ettei voi luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä, nostatti vastalauseryöpyn ja moitteet. Elinkeinoelämän keskusliiton Jyri Häkämies toivoi hallitukselta hyvää yhteistyötä ja väitti, että vastustajamme ovat maamme rajojen ulkopuolella.
Hallitus tähtää todellisiin rakennemuutoksiin ja sosiaalisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen. On selvää, etteivät muutokset toteudu hetkessä ja yhden vaalikauden aikana vaan vaativat pitkäjänteistä työtä ja valmisteluja. Esimerkiksi pääministerin esitys työajan lyhentämisestä liittyi muistutukseen SDP:n vuoden 1903 edustajakokouksen julistamaan tavoitteeseen 8-tunnin työajasta. Tavoite toteutui v. 1917 ja vieläpä porvarienemmistöisen eduskunnan aikana. Samoin viime sotien jälkeen Yrjö Ruudun johtaman komiteatyön tuloksen esitetty yhtenäinen peruskoulu-uudistus toteutui vasta 1967.
Työnantajat vaativat sitkeästi paikallista sopimusoikeutta työehdoista. Miksi sitä ei toteutettaisi esim. juuri työajan lyhentämiseksi palkkoja alentamatta. Hesarissa kerrotaan että pari pientä yritystä on päättänyt ryhtyä kokeilemaan sitä. Koronavirus keskeytti sen, kun tilalle tuli etätyöskentely, mutta nyt aiotaan palata ideaan, koska lyhytkin kokemus osoitti, että sekä työnantaja että työntekijät olivat tyytyväisiä siihen ja firman tulos säilyi tyydyttävänä.
Miksi tätä ei kokeiltasi paikallisesti sopien esimerkiksi terveydenhoidon- ja sosiaalipalvelujen aloilla. Koronakriisin aikana alan työntekijät valittivat työuupumusta. Työajan lyhentäminen olisi varmasti myös muillakin aloilla tehokas keino hillitä työuupumusta. Kustannussäästöä syntyisi terveystilanteen parantumisen johdosta. Useammat työntekijät jaksaisivat myös pitempään työelämässä. Nyt sen sijaan vaaditaan eläkeputken lyhentämistä, kun ongelmana on, että yli 55 vuotiaan työttömäksi joutuneen on hyvin vaikeata saada uutta työpaikkaa eikä kouluttautuminen uuteen ammattiinkaan ole useille mahdollista.
Kustannusten jakoon tulee tarttua tosissaan. Palkansaajat joutuvat maksamaan veroa progressiivisen taulukon mukaisesti. Sen sijaan pääomatuloja saavat osakkeenomistajat tuloista riippumatta maksavat vain 30 prosenttia veroa – jos maksavat! Tosiasia on, että huomattava osa osaketuloista siirretään näppärästi veroparatiisien pankkitileille. Jopa valtionenemmistöiset firmat ovat joutuneet kiinni rahan pesusta. Harmaan talouden piirissä liikkuu miljardeja, jotka ovat poissa Suomeen tehtävistä sijoituksista. Milloin ja miten näihin verojen kiertäjien tuloihin verottaja saa otteensa. Niillä miljardeilla voitaisiin paikata pitkälti kuntien ja valtion budjettivajetta.
Oiva Björkbacka