Ylpeys, sisu ja isänmaa – Mutsi ja lähiön lumo
Itsenäisyyspäivää olen usein viettänyt melko vähäeleisesti. On syöty perheen kanssa vähän juhlavammin, käyty lähistöllä partiolaisten myyjäisissä, sytytetty ehkä kaksi kynttilää ja illalla katsottu Linnan juhlia. Olo on ollut sellainen pienesti juhlallinen. Toisenlaista se on ollut silloin, kun olen viettänyt itsenäisyyspäivää ulkomailla.
Asuin aikanaan opiskeluihin liittyvän työharjoittelun puitteissa muutaman kuukauden Kreikassa Kreetan saarella. En ole eläessäni tuntenut sellaista isänmaallista puuskahdusta kuin sinä itsenäisyyspäivänä, kalpeassa auringonpaisteessa hiekkarannalla. Ehdotin suomalaisille ystävälleni sellaista Kalevala-aiheista improvisoitua näytelmää aallonmurtajan päällä. Eivät innostuneet.
Italialaiset ystävät kysyivät, miten riehakkaasti Suomessa itsenäisyyttä juhlitaan? Onko paraatia, erityisiä juhlaruokia, juhlitaanko läpi yön? Emme voineet kehua retostella millään näistä. Soitin puhelinkioskista isoäidilleni, ja toivotin hyvää itsenäisyyspäivää. Sydäntä puristi. Tunsin olevani jotenkin väärässä paikassa. Samaan aikaan tunsin sellaista ylpeyttä suomalaisuudestani, että rinta pullistui huomaamatta ulospäin ja ryhti oikeni.
Viime vuonna vietin itsenäisyyspäivää ystävien kanssa Kööpenhaminassa. Majoituimme ystävän luokse, joka on asunut Tanskassa pidempään. Mutta eipä tehdä numeroa siitä, kuka asuu ulkomailla pitkään ja kuka vain pyrähtää. Meitä kolmea ystävää, viikonlopuksi köpisläisen luokse kylään tulleita, tällaiset pikkuseikat eivät vaivanneet, vaan luokittelimme itsemme ulkosuomalaisiksi, ihan jo mielentilamme takia. Reissussa oltiin, kaukana Suomesta. Luuhasimme kaupungilla ja vietimme oikein ystävysten laatuaikaa: ei ollut kiire, tehtiin mitä huvitti ja nauru raikasi. Illaksi palasimme kämpille. Läppäri viritettiin pöydälle ja netistä kaiveltiin presidentin puhe ulkosuomalaisille. Kuuntelimme osuuden hartaudella ja tunnelmoimme ulkosuomalaisina Suomi-tunnelmaa, Marimekon tuotteilla sisustetussa kodissa. Joku sanoi, että tunnelmaan sopisi joku soittolista. Evakon laululla aloitettaisiin. Nenäliinat kuuluisivat juhlaetikettiin olennaisena osana.
Tänä vuonna sellainen erittäin isänmaallinen olo iski Mannerheimin Lastensuojeluliiton liittokokouksessa, johon osallistuin syyskuussa. Istuttiin turvavälein kokoustilassa. Kokoustilan ikkunasta näkyi vaahtopäät merellä, kalliota ja mänty. Ikkunan edessä kokoustilassa liehui Suomen lippu ja MLL:n juhlalippu. Juhlaan olikin aihetta, oltiinhan sata vuotta täyttävän kansalaisjärjestön tärkeässä kokouksessa, joissa normaalivuosina on satamäärin osallistujia. Nyt oli rajattu osallistujamäärä, tiukka ohjelma, kasvomaskit ja tehokas tunnelma.
Kokoustamisen ohessa Kaartin soittokunta Femu Brass Band soitti Lasten liikennelaulun sekä Marsalkan hopeatorvet. En varsinaisesti ole mikään kokoushai, joten ehkä siinä oli vähän kokousjännitystäkin ilmassa. Mutta katsoessani pauhaavaa merta, liehuvia lippuja, ja kuunnellessani musiikkia nieleskelin liikutuksesta. Tunsin samalla ylpeyttä, että tällainen lähiömutsi Kannelmäestä on mukana tällaisessa tilaisuudessa, tällaisessa porukassa. MLL:n vapaaehtoisena rakentamassa omalla laillaan parempaa maailmaa maassa, jossa kansalaisaktivismi ja kansalaistoiminta on olennainen osa yhteiskuntaa. Tällaisen kokemuksen jälkeen olenkin puhkunut intoa myös MLL Kannelmäen riveissä, ja olemme saaneet järjestettyä toimintaa lapsiperheiden iloksi Kannelmäessä näinä poikkeusaikoinakin.
Karolina Lamroth
Kirjoittaja rakastaa musiikkia ja lukemista, on MLL Kannelmäen yhdistysaktiivina aina pienten puolella
ja toivoo maailmanrauhaa.