Kell’ pulkka on, se pulkan kätkeköön – Mutsi ja lähiön lumo
Viime keväänä alkanut poikkeusaika muutti ostotapojani. Koko perhe pysyi lähinnä kotona, yksi perheestä kävi kaupassa. Kaikki oleilivat jossain kotiasuissaan koko kevään. Korvikevaate päälle, kun lempivaate oli pesussa ja sitten vaihto. Kun koulut taas avautuivat, havahduin tarkistamaan, näyttävätkö lapset salonkikelpoisilta. Katsahdin heidän lyhyitä verkkarihousujaan, liian pieniä lenkkareita ja kippanoita syystakkeja. Ei muuta kuin koko köörillä kaupoille ja täsmäostoksille olosuhteiden pakosta.
Lapset lähtivät suittuina kouluihinsa, ja minä jatkoin etätöitä bändipaidassani ja verkkareissa. Fyysinen kaupassakäyntini väheni, mutta verkkokaupoissa kaupanteko jatkui. Tuin pienyrittäjiä, ostin kirjoja, tarpeellista liinavaatetta ja ei-niin-tarpeellisia-mutta-kivoja mekkoja parempia aikoja ja päättymättömiä juhlia varten.
Syksyllä elämä taas kutistui kotiseinien sisälle. Kiireettömästä kaupassakäynnistä ilman järkevää syytä tuli syyllinen olo eikä se huvittanut. Verkko-ostoksiinkin oli hiipinyt joku tolkku, enkä enää jaksanut kannatella pienyrittäjiä. Tuskaisella jouluostosreissulla yritin olla ovela ja ostaa perhekalenterin ja itselleni paperikalenterin. Tutkailin kirjakaupassa maski päässä kalenterivalikoimaa, kun huomasin, että kaupassa on aika paljon väkeä. Ei siis mitenkään erityisen paljon mutta enemmän kuin ne kolme ihmistä, joita olin viime aikoina enimmäkseen tavannut. Tuli tuskanhiki ja ahdistus ja oli pakko häipyä kaupasta. Olkoot. Uutta vuotta oli ehtinyt kulua reilu viikko, kun rohkaisin mieleni ja lampsin taas kirjakauppaan. Ooh, sitä rauhaa! Löysin kalenterit ja valinta oli helppoa. Ja sitten melko tyhjässä kirjakaupassa viipyilin vaan. Maski naamalla ei häirinnyt. Kukaan ei ikävä kyllä nähnyt maskin alta onnellista hymyä, mutta sellainen karehti huulilla. Kuljeskelin rauhassa hyllyjen välissä. Tarkastin dekkaritilanteen, uutuudet ja tarjouskirjat. Silittelin kiinnostavan kirjan kantta ja selailin kirjaa. Ihanaa!
Ymmärrän huonosti kauppojen sesonkiajattelua. Tai siis haluaisin ymmärtää, että ei voi pitää kaikkia vaatteita ja tavaroita tilanpuutteen vuoksi esillä tai edes varastossa. Mutta en pysty. Lapsethan eivät kasva sesonkien mukaan. Eräänä aamuna huomataan, että yöpuku on pieni. Tai sitten vaate vain tulee lyhyen mutta rajun elämänsä päätepisteeseen. Sitten rynnätään kauppaan ostamaan yöpukuja. Ei ole helppoa, ellei ole joulu. Sillä yöasuja ja kylpytakkeja tulee kauppoihin jouluksi, mutta muuten ei niitä juuri näekään. Miksi? Kai ihmiset muulloinkin peseytyvät ja nukkuvat kuin jouluisin? Ja kun uikkarit jäävät pieniksi keskellä talvea, on uikkaritarjonta aika kapea. Kannattaisi lastenkin kasvaa eniten siinä loppukeväästä huhti-toukokuussa, jolloin kesävaatteet ovat valloittamassa kauppoja.
Kaupan vihannesosastolla avokadohyllyn äärellä lumisena maanantai-iltana muistin, että lapsilla olisi koulussa seuraavana päivänä liikuntatunneilla mäenlaskua. Ja vaikka timantit ovat ikuisia, niin pulkat eivät ole, kotoa löytyi vain yksi ehjä pulkka. No äkkiäkös täältä marketista pulkka ostetaan. Mitä vielä. Hyllyt ammottivat lähes tyhjillään. Vain vauvojen pulkkia tai lumiliukureita oli jäljellä. Hyllyn päällä oli lappu, jossa kerrottiin pulkkien loppuneen. Mitäh?! Talvi yllätti suomalaiset? Lunta on hirveät kasat ja kaupassa on poistomyynnissä räpylöitä mutta pulkkia ei ole?? Ai että otti päähän! Siinä seisoin maski hikisillä kasvoillani, ostoskärryssä syöntikelpoisia avokadoja ja tuijotin raivoissani tyhjiä hyllyjä. Olut ei koskaan lopu kaupasta, sitä on vähintäänkin varastossa. Mutta pulkat loppuvat keskellä talvea! Ajattelin niitä lapsia, jotka on vaivalla saatu irti puhelimista ja pelikonsoleista. Siellä ne istuvat hangessa ilman pulkkaa. Ostin happamana sellaisen lumiliukurin, voihan se olla tietysti ihan hyväkin. Illalla paasasin perheelle maailman epäoikeudenmukaisuudesta.
Karolina Lamroth
Kirjoittaja rakastaa musiikkia ja lukemista, on MLL Kannelmäen yhdistysaktiivina aina pienten puolella ja toivoo maailmanrauhaa.