Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Kun 1990-luvun alkuvuosina sinnittelimme taloudellisen laman kourissa, julkaisi Marttaliitto Penninvenyttäjän keittokirjan. Jos halusi laittaa tavallista ja edullista, mutta kuitenkin maukasta ruokaa, löysi keittokirjasta ohjeet. Valtaosa ohjeista oli niitä ruokia mitä olimme tottuneet syömään 1960- ja 1970-luvuilla. Oli ohjeet lihamurekkeelle, tillilihalle, maksapihveille, jauheliha-punajuurivuoalle, sianlihakastikkeelle, veriohukkaille ja siskonmakkarakeitolle.

Jälkiruokien ehdoton suosikki oli marjakiisseli, sen hieman modernimpi versio oli sitruunakiisseli. Keittokirjasta löytyi ohjeet, jos halusi tehdä Ahvenenmaan pannukakkua, suklaakiisseliä, luumuvanukasta, uuniomenoita. Leivonnaisten – sekä suolaisten että makeiden – ohjeita oli runsaasti. Oma osastonsa oli ruoille ja leivonnaisille, jotka voitiin tehdä tähteistä. Oli pappilan hätävara, köyhät ritarit, savusilakkalaatikko, pyttipannut, porkkaohukaiset. Valtaosa ruokaohjeita oli niitä, joiden mukaan olin kotitaloustunnilla 1950-luvun lopulla opetellut ja oppinut laittamaan ruokaa. Siis ihan tavallista kotiruokaa.

Jos nyt korona-aikana tehtäisiin keittokirja korona-kokkaajille niitä varmaan syntyisi monia. Yhden niistä voisi mainiosti koota ja julkaista Marttaliitto. Se olisi meille tavallisille ruoanlaittajilla. Tämän ajan ruokatrendeistä osaisi kertoa Ruoka-Glorian julkaisu. Omaat ohjeet olisi tehtävä erilaisille kasvisruokavalioiden noudattajille ja eri maiden eksoottisille aterioille.

Arvostan suuresti lapsiperheitä, joissa vanhemmat ovat etätöissä ja vanhimmat lapset etäkoulussa. Aterioita on aamiaisen ja iltapalan lisäksi oltava pöydässä kaksi kertaa. Keväällä toimin etätyöläisen muonittajana, hänelle riitti vain yksi tekemäni ateria päivässä. Ja sekin kelpasi, että samaa ruokaa syötiin kahtena päivänä perättäin. Lounastauolle oli useimpina päivinä aikaa puolisen tuntia.

Kuluttajat ovat yllättäneet kauppiaat. Kun etätyö yleistyi olettivat ruokakauppiaat, että einesten ja valmisruokien myynti lisääntyisi. Mutta kävikin toisin. Ruoka- ja leivonta-aineiden menekki kasvoi. Ruoanlaittamisesta tuli suosittu ajanviete. Minäkin leivoin pataleivän toisensa jälkeen. Välillä piti pitää taukoa, jotta ehti pakasteesta syömään kaikki leivät pois.

Yksinasuvalle oikeaoppinen syöminen on haastavaa, oli koronaa tai ei. On aika turhauttavaa laittaa ruokaa yhdelle. Aikaisemmin meitä oli kaksi syömässä ja silloin oli hauskaa kattaa kauniisti ja syödä lämpimät ateriat pari kertaa päivässä. Pidin myös ns. ruokavieraista. Olimme vuosia sitten häissä, joissa nuoripari oli toivonut häälahjaksi ruoanlaittovälineitä. Morsiamen isä kertoi, että nuoret harrastavat ruoanlaittoa. Siihen asti olin luullut että ruokaa laitetaan, koska jotain on syötävä. Ruoanlaitosta ja leipomisesta onkin vuosien myötä tullut trendikäs harrastus. Jos joskus erehdyin valittamaan miehelleni, että tätä ruoanlaittamista saa tehdä kyllästymiseen saakka, hän ystävällisesti huomautti, että sinähän harrastat ruoanlaittoa ja leipomista. Etkö vain?

Yritän harrastaa edelleen joka päivä. Meitä yksin asuvia on Suomessa satoja tuhansia. Koskahan kauppa keksii, että meitä varten pitäisi tehdä pienempiä pakkauksia. Mieluummin myös sellaisia, joiden hintaa ei koroteta sitä varten, että pakkauksessa on varttikilo jauhelihaa eikä 400 grammaa.

Korona-aikana olen myös oppinut uusia ja hyödyllisiä asioita. Olen tilannut ruokaa kaupasta kotiinkuljetuksesta, samoin ruokaa ravintolasta. Suoramyyntipiste, josta voin ostaa kananmunia ja marjoja on kotini lähellä. Olen myös kokeillut Ruokaboksi-palvelua. Heiltä tulee raaka-aineet kolmeen eri ateriaan. Tilattavissa on pieni ja iso annos. Ohjeiden mukaan on hauska valmistaa uusia ruokia. Ulkona syöminen ei ole kuulunut ihan jokapäiväiseen elämääni, joten ravintoloiden sulkeminen ei harmita. Kahviloita kaipaan ja myös kahvilaseuraa. Kyllä nekin vielä saamme takaisin.

Leena-Maija Tuominen