Tulevaisuuden kylvö – Yhteisellä tiellä
Minkälaisen muiston jätän itsestäni maailmaan? Tätä olen pohtinut Ukrainan tilannetta seuratessani. Kolme vuotta sitten matkailin Helsingin ystävyyskaupungissa Kiovassa. Puolisoni kanssa liikuimme kummallakin puolella Dnepriä. Tutustuimme historiallisiin kohteisiin. Kiovassa on ollut asutusta jo 400-luvulta lähtien. Vierailimme muun muassa Pyhän Mikaelin kallioluostarissa ja Pyhän Sofian katedraalissa. Nämä 1000-luvulla rakennetut pyhät paikat ovat todistaneet monenlaista menoa. Uutta kaupunkiympäristön aikaa Kiovassa edusti FK Dynamo Kiovan hulppea urheilustadion.
Näimme reissullamme tavallisia asuinalueita kerrostaloineen. Ihmiset elivät matkamme aikana Kiovassa normaalia arkeaan. Kaupunkikuvassa liikkui jo silloin vakavakasvoisia nuoria miehiä. Poikkeavaa näkymässä oli, että joiltakin nuorukaisilta oli amputoitu raajoja. Kaupunkilaisten katkeruutta kuvasi se, mitä meille turisteille kaupattiin torilla matkamuistoksi: vessapapereita, joihin oli painettu itäisen diktaattorin kasvokuva.
Pala kurkussa kasvoi välillä liian suureksi. Kun näin Pyhän Mikaelin katedraalin muurissa 3000 valokuvaa vuonna 2014 kaatuneista ukrainalaisesta, kyyneleet ottivat vallan. Menetettyjen isien, poikien ja veljien katseen edessä avuttomuus oli totaalista. Historiallisesta Kiovan kaupungista ihmisineen jäi minulle puhutteleva muisto. Uutiskuvat savuavista rakennuksista ja louhitusta maastosta saavat voimaan pahoin. Edelleen kuiskaan, Luojamme, armahda meitä. Siunaa ja suojele.
Kiovassa oli paljon vehmautta. En muista nähneeni muualla niin monia hevoskastanjapuita. Kiovalaiset ovat sanoneet, että heidän kaupunkinsa läpi voi kävellä kokonaan puiden varjossa. Voi, kunpa nämä puut antaisivat kärsiville vielä suojelusta ja lohtua.
Mietin meidän elämäämme Suomessa ja lähellä Kaarelassa. Miten pitkä on oma historiallinen juuremme? Meillä on paljon vaalittavaa. Keskuspuiston lisäksi metsä- ja puistoalueet toimivat merkittävinä henkireikinä. Mätäjoki halkoo maastoa, jonka varrella ensimmäiset helsinkiläiset ovat saaneet asustaa ja metsästää. Arvokasta vihreyttä ei pidä ahneudella ja hätäillen tuhlata.
Kaupunki muuttuu uusien asuinalueiden ja rakentamisen myötä. Vuodesta 1968 Kannelmäen kirkko on palvellut meitä tukikohtana ja maamerkkinä ja palvelee edelleen. Tällä hetkellä toimimme myös väistötiloissa ja odotamme seurakuntakeskuksen uudisrakennusta. Kymmenen vuoden päästä Maununnevalla ja Hakuninmaalla asukkaiden määrä ennusteiden mukaan vähenee, kun taas Kannelmäessä, Malminkartanossa, Honkasuolla ja Kuninkaantammessa kasvaa. Onko Kaarelassa pian yli 35 000 asukasta nykyisen 31 000 sijaan, jää nähtäväksi.
Miten olen muokkaamassa asuinympäristön viihtyvyyttä tulevien sukupolvien parhaaksi? Kannustan jokaista arvioimaan omalta osaltaan tätä. Minkälaiselle kehitykselle annan puoltoäänen? Miten varjelen hyvää? Nyt me kylvämme yhdessä mahdollisia puitteita huomisen elolle, rauhalle ja rakkaudelle.
Virpi Koskinen
Kannelmäen seurakunnan kirkkoherra