Muutosten tuulia ja tärkeitä virstanpylväitä
Astrid Nurmivaara Nydal tilansa päärakennuksen portailla. Kehä II:n tulo on varjostanut pitkään perheen ja talon elämää. Elämä kuitenkin jatkuu ja uhkista huolimatta taloa on pikkuhiljaa taas remontoitu. Astrid on korjannut ja maalannut ikkunankarmit. Astrid on elämänsä aikana kerennyt moneen. Hän on ikkunaentisöijän ja yrittäjän ammatin lisäksi sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, diakonissa, palvelutalon johtaja ja entinen kunnanvaltuutettu.
Helsingin vanhin asuinpaikka sijaitsee Kuninkaantammen alueella Kaarelassa. Kaarelan kylässä Hakuninmaalla oli asutusta jo kivikaudella. Lähivuosisatojen saatossa on paljon arvokasta jäänyt uudistusten ja yhteiskunnallisten muutosten jalkoihin.
Vanhoja rakennuksia on purettu ja maita jaettu ja tiloja on jäänyt rakentamisen tielle. Onneksemme kaikkea ei ole tuhottu. Monin paikoin voi yhä ihastella kaunista luontoa ja vehreitä, hyvinhoidettuja piha-alueita. Jylhät tammet, tuuheat männyt ja omenapuut ovat kertomassa omaa tarinaansa alueen vireästä historiasta.
Elävä kylä
Kautta koko 1900-luvun oli Kaarelan kaupunginosaa edeltäneessä lähes täysin ruotsinkielisessä Kaarelan kylässä harjoitettu aktiivista yhdistystoimintaa.
Vuonna 1901 perustettu nuorisoseura (Kårböle Ungdomsförening) tarjosi kyläläisille monipuoliset puitteet harrastaa niin kuorolaulua, kansantanssia, teatteria kuin urheilua.
Tärkeänä osoituksena vireästä elämästä on vuodesta 1896 toiminut koulu (Träskolan) sekä Nuorisoseuran talo (Håkansberg), joka otettiin käyttöön vuonna 1907. Puukoulu on edelleen samassa paikassa ja Nuorisotalosta on sokkeli jäljellä.
Kyläläiset ovat olleet aktiivisia kokoontujia. Yhteisvoimin on järjestetty useita kesäjuhlia ja joulujuhlia. Nuorisotalo toimi myös suosittuna hääjuhlapaikkana.
Kaarelan kylän oma palokunta Kaarelan VPK (Kårböle FBK) on toiminut vuodesta 1948.
Nuorisoseuratoiminta hiipui 1960-luvulla ja Håkansbergin nuorisoseuran talo purettiin vuonna 1976
Kaarela kahtia
1900-luvulla Kaarelan kylän ihmisten elämään vaikuttanut ratkaiseva muutos on ollut v. 1946 tapahtunut suuri alueliitos, jolloin kylä jakautui kahtia. Maalaiskunnan puolelle jäi Pohjois-Kaarela ja Helsingin kaupunkiin liitettiin Etelä-Kaarela.
Saman kylän ihmiset olivat nyt eri kuntien asukkaita. Asukkaat jaettiin eri seurakuntiin, joutuivat eri kouluihin. Jako vaikutti suuresti Kaarelan kylän kehittymiseen.
Kaarelan kantaäiti
Monitoiminainen Astrid Nurmivaara edustaa kaarelalaisia jo monessa polvessa. Astridin äidinisänäiti, gammelbyläinen Sofia Österberg avioitui kaarelalaisen räätälin Emil Sundholmin kanssa vuonna 1872. Kylän ensimmäinen maalaiskauppa on Emilin perustama. Sofia ja Emil saivat kahdeksan lasta, joista tytär Natalia meni naimisiin niinikään kaarelalaisen Richard Wickströmin kanssa. Natalia ja Richard asuivat Nydalin tilalla, jonka omistaja heidän tyttärentyttärensä Astrid nyt on.
Kaarelan kylässä elettiin kunnon maatilaelämää. Vuonna 1954 syntyneen Astridin kotitilalla tehtiin heinätöitä ja kasvatettiin sikoja, lampaita, lehmiä ja kanoja. ”Kerran siat karkasivat Hämeenlinnantielle ja kun Kannelmäen kirkkoa rakennettiin, niin sioille haettiin ruokaa rakennustyömaalta” muistelee Astrid.
Kehä II – murheenkryyni
Vuodesta 1963 lähtien puhuttu aihe alueella on ollut Kehä II kulku kylän läpi. Hanketta on vastuttettu jo vuosikymmeniä, eikä kukaan varmuudella tiedä mitä tulee tapahtumaan.
Astridin Nydal -sukutalon vanhasta piharyhmästä jäisi suuri osa tierakennelmien jalkoihin. Kehä II:n hankkeen tultua asukkaiden tietoisuuteen, on sillä luonnollisesti ollut merkitys heidän tuleviin päätöksiinsä asuinympäristönsä suhteen.
”Nyt olen jo luopunut siitä pelosta, mutta kyllähän tämä on vaikuttanut monen ihmisen elämään” sanoo Astrid ilmeenkään värähtämättä. ”Osa ihmisistä on muuttanut pois alueelta tiehankkeen toteutumisen pelossa”.
Elämä jatkuu, kaikesta huolimatta
Luonto saa vetäytyä yhä ahtaammalle alalle, kun entistä maaseutua muokataan rakentamalla kerrostaloja ja kauppakeskuksia metsä- ja viljelysmaille. Tiivis kaupunkiasuminen ja väestön lisääntyminen edellyttävät vaikeita ratkaisuja.
”Haikeana muistelen aikaa, jolloin kylässä oli vahva yhteishenki. Vielä 70- ja 80- luvuilla juteltiin naapurin kanssa eikä koskaan tarvinnut olla yksin” sanoo Astrid.
”Nykyään ollaan välinpitämättömämpiä. Moni kulkee vierestä katsomatta”.
Elämä kuitenkin jatkuu. Nykyisin Astrid asuu miehensä kanssa Vantaanlaaksossa ja remontoi yhdessä tilaa pitävän poikansa kanssa Nydalia. Astridin äidin Ellenin vanha traktori ja pellot odottelevat kevättä.
Tekstit: Nina Eriksson
ja Jauri Varvikko
Kuva: Jauri Varvikko