Mikä on reilua? – Pääkirjoitus
Jäähalli, Kannelmäen ostoskeskus, Kehä II, Kaarelanraitin puukoulu. Siinä neljä suurta kaarelalaisissa tunteita herättävää muutosprojektia. Tämän lisäksi on liuta muita erilaisiin muutoksiin liittyviä häiritseviä tai raivostuttavia asioita aina keväisestä koirankakasta liikenneturvallisuuteen ja bussipysäkinsiirtoihin.
Maailma muuttuu ja Kaarela sen mukana. Mutta mikä muutos on reilua ja mikä ei? Milloin viranomaiset ovat oikeassa, milloin asukas? Milloin enemmistön etu menee vähemmistön edelle ja toisinpäin?
Ihmisellä on luonnollinen taipumus pelätä muutoksia, uudistuksia. Se perustuu olemassaolevan suojeluun, konservatismiin. Konservatismille on hyvät perusteet. Jos emme suojelisi vanhaa, vaan rynnisimme aina uusiin tuuliin, olisi mahdollista, että joutuisimme päätä pahkaa ennennäkemättömään turmioon ja ahdinkoon. Pysyttelemällä vanhassa ja hyväksi todetussa suojelemme itseämme ja perintöämme.
Joskus taas vanha ei riitä. Tulee lisää ihmisiä, perheet kasvavat, ympäristö muuttuu, tarpeet muuttuvat ja lisääntyvät. Tarvitaan rakenteellisia muutoksia, jotta kaikkia voitaisiin palvella tasapuolisesti ja mahdollisimman vaivattomasti. Uudistusmieliset tulevat puikkoihin. Vanha revitään alas uuden tieltä. Mikään uusi ei saa pelottaa, vaan vanha uhrataan uudistuksen alttarilla, sillä kehityksen oletetaan vaativan sitä. Muutenhan saattaisimme kuihtua olemattomiin ja kadota. Tätä kutsutaan uudistusmielisyydeksi, mutta myös radikalismiksi ja liberalismiksikin.
Kun eri ryhmittymät sitten riitelevät muutoksen tarpeellisuudesta, projektien mielekkyydestä ja rahoituksesta, pysähtyvät rattaat pitkiksikin ajoiksi jauhamaan tyhjää. Joskus asia on hyvä, joskus ei. Nimbymäinen, ei minun takapihalleni -ajattelu saattaa keskeyttää hyvienkin suunnitelmien toteutuksen. Joskus taas pitää miettiä tarkkaan, ajaako muutos asukkaiden etua vai ei. Esimerkiksi Helsingin suuressa alueliitoksessa 1946 jaettiin Kaarelan kylä keskeltä poikki, täysin mielivaltaisesti.
Näin Kaarelasta muodostettiin maalaiskuntaan jäänyt Pohjois-Kaarela ja helsinkiläinen Etelä-Kaarela. Vanhan Kaarelantien varren asukkaat huomasivatkin asuvansa eri kaupungeissa, olevansa eri seurakunnissa ja lapset joutuneensa eri kouluihin. Hämeenlinnanväylän rakentaminen taas jakoi Kaarelan vielä kerran etelä-pohjoinen linjalla. Kaarelan kylä hajosi Kaivokselaksi, Silvolaksi, Maununnevaksi, kahdeksi Hakuninmaaksi, Kannelmäeksi ja Malminkartanoksi. Tätä sekamelskaa onkin ihmetelty vuosikymmeniä. Kukaan ei tunnu ymmärtävän asuuko Kaarelassa vaiko jossain pienemmistä yksiköistä.
Nyt Kaarela aiotaan laittaa vielä kerran halki Kehä II:lla. Tai siis prosessi jatkuu, ja jatkuu. Linjaukset on tehty, suunnitelmat piirretty paperille, uudet talot rakennettu tietä silmälläpitäen ja vanhat talot sekä niiden asukkaat roikkuvat löyhässä hirressä vuosikymmenestä toiseen, odottaen tuomiopäivää. Näillä näkymin Hämeenlinnanväylään yhdistyvän Kehä II:n rakentaminen alkaa aikaisintaan 2030-luvulla, jos silloinkaan.
16 vuotta takaperin liikenneministeri Matti Aura totesi, että tie tulee varmasti, vielä hänen aikanaan. Aurankin kuolemasta on nyt pari vuotta, mutta tiestä ei ole tietoakaan. Tai Espoossahan on pätkä rakennettuna. On kohtuutonta roikottaa tien ja liittymän varressa olevia ihmisiä vuosikymmenestä toiseen, sillä he elävät pysähtyneisyyden aikaa, jossa pientenkin kotiremonttien tekemistä mietitään vuosikausia.
Kaikki vanha rappeutuu ja menettää arvonsa; poistuu, kunnes uusi onkin parempi vaihtoehto. Näin katoavat vanha Kaarela, ostoskeskus, puukoulu, tykkitie ja monet muut asiat historiaan. Uusia sukupolvia nämä eivät välttämättä edes kiinnosta, mutta eläville aikalaisille tilanne ei tunnu reilulta, varsinkin jos he joutuvat muutoksista kärsimään. Tästä syystä muutoksia suunniteltaessa tulisi ottaa tarkkaan huomioon eri osapuolien painoarvo ja pyrittävä minimoimaan häviävän osapuolen kärsimys. Jos kärsivien osapuolien määrä on suuri tai kärsimys on kohtuuton, on mietittävä tarkkaan koko projektin mielekkyyttä tai hyötyä. Joskus vanha on parempi kuin nippu uusia.
Kannelmäen ostoskeskuksen asemakaavan muutoksesta järjestetty keskustelutilaisuus 2.3. sujui hyvässä hengessä. Kaikesta ei oltu samaa mieltä rakennuttajien ja kaupungin kanssa, mutta oleellisinta onkin asukasdemokratia, se että asukkaiden mielipiteitä kuullaan ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa tuleviin muutoksiin. Näin ei Kaarelassa aina ole ollut.
Jauri Varvikko
päätoimittaja