Majavan matkassa Mestari elää
Kuolemattomaksi taiteilija voi tulla ainoastaan kuolemalla, totesi laulaja Esko Rahkonen aikoinaan. Hyvin todettu. Olavi Virta oli kuolematon jo eläessään, niin voimakasta hänen elämänsä oli. Hänen huikeaa elämäänsä on kiitelty, kauhisteltu ja ennenkaikkea rahastettu vuosikymmenien ajan. Todelliset suuruudet toimivat harvoin tavallisen ihmisen tavoin. Nerous vaatii veronsa.
Tapasin tai itse asiassa näin Olavi Virran joskus 1960- luvun alussa Tornin alakerran baarissa. Hän oli seurueensa ihailtu keskipiste vitivalkeassa puvussaan. Hän oli menossa keikalle, siksi hän joutui lähtemään. Virta halusi kuitenkin ehdottomasti maksaa kaikkien juomat. Ei tuntunut kukaan vastustelevan.
En tajunnut tuolloin sitä, millaisen suuruuden olinkaan nähnyt. Swingin ihailijana en juuri arvostanut muun musiikin tulkkeja. Myöhemmin luin ja kuulin, että Virta se vasta swing-mies olikin. Eräänlainen Suomen Sinatra, niin hyvässä kuin pahassakin.
Olavi Virta syntyi Sysmässä 27.2.1915, siis sata vuotta sitten. Perhe muutti Helsinkiin Sepänkadulle jo muutaman kuukauden kuluttua, joten kyllä Ola Stadin kundi oli. Sysmässä hän vietti kesänsä lapsena ja nuorena. Sysmästä kotoisin oleva Oskari Ilmen oli suutari, joka joutui epäonnekseen Hennalan vankileirille Olan ollessa kolmivuotias. Isä-Oskari menetti leirillä hermonsa ja alkoi ryypätä. Äiti ja poika hermostuivat isän tapaan lääkitä itseään. Perhe hajosi ja pikku- Ola päättikin, ettei ainakaan hän ala koskaan juoda.
Kova oli Olan lapsuus. Musiikki veti pikkumiestä vastustamattomasti puoleensa. Hän sai jonkinlaista opetusta lauluun, mutta pääsääntöisesti lahjakkaimmat oppivat musiikin teon käytännön tekemisen kautta. Nuotteja ei sen paremmin osattu. Jokainen päivä toi kuitenkin lisäoppia, koska Ola lauloi aina, kun se oli mahdollista. Ujous ei häntä vaivannut, siksi häntä kutsuttiinkin leikillisesti mustalaispojaksi. Niin tai näin, juuri romanit olivat hänen uskollisimpia ihailijoitaan koko Virran elämän ajan.
Sotaan hän lähti viestimieheksi, kohta hän kuitenkin ajautui rintamaradioon soittelemaan levyjä Rautavaaran tavoin. Sodan loputtua Virran tulevaisuus oli itsestään selvä. Sodan kärsineen maan viihteen tarve oli rajaton. Keikkaa pukkasi joka puolelta, levyjä myytiin, Virta oli mukana niin revyissä kuin elokuvissakin. Suosio oli myrskyisä. Alkoholin käyttö oli hallussa
Ei riittänyt laulu ja esiintyminen yritteliäälle Virralle. Hän ryhtyi liikemieheksi. Kaikkea kokeiltiin. Huopatöppösten tekoa kotioloissa, sitten levybisnestä, olipa hänellä varsin hyvin toimiva kirjapainokin. Puuhat menivät ketuilleen ehkä siksi, että ideoita ei aina viety loppuun uusien alta. Rahaa kuitenkin tuli ja Virrasta tuli todella varakas mies kunnes… Päästyään vihdoin käymään New Yorkissa, unelmiensa kaupungissa hän osti päähänpiston pohjalta yöllä Ford Fairlanen suoraan kaupan ikkunasta. Auto rahdattiin Suomeen, hintoihinsa tuli. Virta osti Sipoosta saaren huviloineen sekä Meritullinkatu 12 C ll:sta 175 neliön loistohuoneiston. Koska hän oli hyvä kokki, hän tilasi niin ikään Yhdysvalloista viimeisintä huutoa olevan keittiön kaikkine mahdollisine lisälaitteineen. Päähänpisto maksoi Virralle liitosaluekaksion verran. Virta maksoi suurieleisesti kaikkien kapakkakavereittensa laskut, lainasi ja sijoitti kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Juominen yltyi hallitsemattomaksi. Ilta-Sanomat upotti Virran kesällä 1959 pitkälle valheellisella keikkakuvauksella Ilomantsista. Joo, haitaristi oli kyllä kännissä mutta ei Virta, kuten lehti hurskaasti väitti. Viikko-Sanomat jatkoi samaa jahtia tekomoraalisesti närkästyneenä.
Kävihän siinä sitten niinkuin näissä asioissa tuppaa käymään. Lopuksi Virta istui sairaana ja vahvassa kestohumalassa jossakin Maneesikadun kellarimörskässä kiljua kylpyammeessa laittamassa. Sieltä hän koukki emalimukilla juotavaa kun sattui heräämään. Lyhyt matka on riemusta murheeseen. Loistokämpät, huvilat, taulut ja muu omaisuus oli myyty pilkkahintaan trokareille. Kaverit olivat kaikonneet, jos ne nyt sellaisia olivatkaan olleet.
Lehdet repivät rahaa Virran alennustilalla. Virta oli päässyt asumaan Tampereen Pispalaan Hulda Simula- nimisen mummun luokse. Lehdet kävivät haastattelemassa sairasta Virtaa viinapalkalla. Virralle järjestettiin satunnaisia keikkojakin. Mestari jaksoi laulaa istuen keppiinsä nojaten muutaman laulun. Sanat tuppasivat unohtumaan. Manageri otti itselleen tonnin keikasta 800 markkaa. Ola sai loput, jos sai. Mestari oli kuitenkin onnellinen, ne haluavat vielä nähdä minut. Anneli Saulikin olisi halunnut nähdä vanhan taiteilijaystävänsä. Virtaa ei kuulunut Hämeensiltaan. Sauli ihmetteli asiaa ja kysyi portierilta, onko näkynyt? Kyllä se ovella kävi, mutta emme me sellaisia sisään päästetä.
Olavi Virta kuoli täysin palvelleena, loppuun palaneena vanhuksena 14.7.1972 ainoastaan 57 vuotiaana. Hänet haudattiin Malmin hautausmaalle. Siunaustilaisuudessa hänen ystävänsä ja ikätoverinsa Tapsa Rautavaara piti miehekkään karun muistopuheen – ”Viimeinen tervehdys Laulajalle”.
Yhteiskunta muisti Mestaria taiteilijaeläkkeellä kesällä 1972. Virta ehti nostaa kerran eläkettään. Oli kai sitten sellainen hyvä eläkeläinen.
Heikki Majava