Salaisten aarreaittojen äärellä
Georg ’Jura’ Porokaralla on ainakin kaksi suurta intohimoa: luonto ja lelut. Hän tunnustaa olevansa luontainen keräilijä. Kumpi tulee ensin? ”Jos jotain jakoa on tehtävä, niin 70/30 on prosentuaalinen jakauma.” Luonto on siis lähimpänä sienihullua miestä, mutta lelut tulevat hyvänä kakkosena. Ne ajat, joita syntyperäinen kannelmäkeläinen ei vietä ulkona, hän uppoutuu Helsingin Malmilla sijaitsevaan salaperäiseen aarreaittaansa, jonka hyllyt ja laatikot pursuilevat erilaisia legoja, ukkeleita, pikkuautoja, kirjoja, lehtiä, huonekaluja ym. mitä mielukuvituksellisimpia tavaroita.
Georg Porokaran tyynen rauhallisessa olemuksessa on jotakin kiehtovaa. Hän ei viljele korulauseita, vaan jokaisen sanan taakse tuntuu kätkeytyvän jotakin syvempää. Vuonna 1961 syntynyt kannelmäkeläinen Jura pyörittää Malmilla kirpputoria. Paikka ei ole ihan tavanomainen, sillä sisällä odottaa yllätys. Ympärillä avautuu kiehtova leluparatiisi.
”Olen lapsekas luonne, joten lelujen parissa puuhastelu sujuu minulta luontaisesti”, omistaja toteaa. Esineet on huolellisesti aseteltu ja jokainen nurkkaus täyttyy pienistä aarteista. Myynnissä olevat lipastot ja hyllystöt ovat täyttyneet eri vuosikymmeniltä olevista leluista. Tunnelma hallissa on yhtä tyyni kuin omistajan olemuskin.
Legot aluevaltauksena
Helmikuussa Porokarasta tehtiin juttu Helsingin sanomiin. Hänen valtaisa miljoonien legopalikoiden kokoelma tunnetaan keräilijöidenkin keskuudessa.
Oman kiinnostuksensa legoihin hän kiteyttää artikkelissa ”Ehkä leikkiminen on ihmisen oikea luonto. Verhoudumme aikuisuuteen ja kun ikää tulee, niin palaamme leikkimään (HS 25.2.2015).”
Legot ovat jo lapsuudessa kiehtoneet häntä. Tyytyväisen haikeana hän muistelee kuinka hän odotti 10 vuotta vanhemman serkkupojan vierailuja Kannelmäen kodissa. Into oli suurimmillaan, kun serkkupoika ilmestyi ovesta salkku täynnä legoja. Legoilla leikkiminen oli kehittävää. Niiden avulla pystyi luomaan eräänlaisen rinnakkaistodellisuuden. Nämä leikit ruokkivatkin nuoren pojan mielikuvitusta.
Monen muun pienyrittäjän tapaan tiukka taloustilanne on koskettanut Porokaran liiketoimintaa. Samalla hän toteaa pienyrittäjyydestä, että kolikolla on kaksi puolta: niukkuus ja vapaus. Kun hän 15 vuotta sitten aloitti yhdessä toisen yrittäjän kanssa toimintansa, niin tuolloin asuntokauppa kävi ja käytettyjen huonekalujen osto- ja myyntivälittäjillä riitti töitä.
”Nykyään nettimaailma puskee läpi ja kilpailu on kovaa”, Jura sanoo. Jatkossa hän aikookin keskittyä huonekalujen sijaan käytettyjen lelujen jälleenmyyntiin.
Emigranttijuuret
Juran isoäiti osti Kannelmäestä kolmion muutama vuosi ennen pojan syntymää. Parhaimmillaan heitä asui samassa asunnossa seitsemän henkeä.
Porokaroilla on vahvat emigranttijuuret. He tulivat Suomeen Venäjän vallankumouksen melskeissä. Äidin puolelta suonissa virtaa vahva saksalaisveri ja isä taas oli kasakkasukua. Kotona puhuttiin venäjää, mutta erityisesti 70-luvulla oli vaihe, jolloin nuorta miestä hieman hävetti, kun äiti puhui julkisesti venäjää.
Kotipihalla hän sai osansa ”ryssittelystä” ja tästä syystä hän joutuikin taistelemaan itsensä pihakavereiden suosioon. Muutaman kerran piti kunnolla tapellakin, jotta sai kaverit voitettua puolelleen. ”Olihan siitä etua, että kasvoin pituutta nopeasti” toteaa Porokara rauhallisesti.
Jura muistelee, että Kannelmäen ruotsinkielisetkin saivat kärsiä ”hurrittelusta”. Silti päällimmäisenä on hyvät muistot piha-ajoista ja viereisestä leikkipuisto Kannelmäestä, ’pudesta’. Tuolloin lapsia oli paljon pihoilla ja yhdessä leikittiin neppiksillä. Aina oli jotakin hauskaa tekemistä.
Luonto ykkönen
Luonto on Porokaralle ehdoton ykkönen ja sieltä hän löytää mielenrauhaa. ”Luonto on minun kirkkoni. Henkisesti olen siellä koko ajan.” Varsinkin vaikeissa elämäntilanteissa hän on vetäytynyt luontoon.
Perhe hankki kesäpaikan Räyskälästä pojan ollessa kaksi vuotias. ”Olen saanut jo sylivauvasta luontohoitoja”, hän kuvaa ja kertoo liikkuvansa luonnosssa keväästä lumen tuloon asti.
Luonnossa liikkuessaan hän on omassa elementissään. ”Herkkutatit ovat lempisieniäni ja niistä tiedän kaiken oleellisen. Nyt kevään tullen odottelen myös korvasienien nousua.” Sieniä hän kerää aina myyntiin asti. Lisäksi talteen kertyvät niin mustikat kuin puolukatkin. Tietotaitonsa hän on siirtänyt kahdelle tyttärelleen, jotka ovat kulkeneet isän mukana luonnossa pienestä pitäen.
Perintö pysyy
Porokara on ortodoksi. ”Perinteitä on hyvä vaalia”, hän kertoo ja jatkaa samaan hengenvetoon: ”Jokainen saa uskoa tahollaan miten uskoo. Itse uskon maapalloon ja luontoon. Myös selittämättömät asiat ja tapahtumat kiehtovat.”
Emigranttitaustan ansiota lienee se, että Porokarat ovat verrattain perhekeskeisiä. Perhe on tärkeä ja vanhoista ihmisistä pidetään huolta. Juran äiti Ljudmila Porokara oli vaikuttava, karismaattinen nainen, joka aikanaan piti useita sukujuhlia.
On valitettavaa, että perheet hajoavat nykypäivänä niin herkästi. Jurakin on joutunut kokemaan oman parisuhteensa karikot.
”Äitini oli koossapitävä voima. Haluan jatkaa hänen perintöään. Minulle merkityksellistä on olla hyödyksi lapsilleni ja läheisilleni. On tärkeää tuntea itsensä tarpeelliseksi. ”
80-luvun alussa Georg teki parin vuoden ajan mallintöitä. ”Kilpailu oli kovaa, eikä mallina työskentely ja siihen liittyvä itsensä markkinointi ollut oikein minun juttuni”, hän tiivistää ja hymyilee vetovoimaisesti…
Teksti Nina Eriksson
Kuvat Jauri Varvikko