Paikallista seurakuntaa tarvitaan

Kirkkoherra on poikennut Pitäjänmäen seurakunnan nuorten tiloihin. Kitaran lisäksi Arto Antturin käsissä pysyy myös sähköbasso
Syksyllä kirkkoherra-vaalien alle Arto Antturi tutustui Pitäjänmäkeen ja sen asukkaisiin kävelemällä eri puolilla Konalaa, Reimarlaa, Pajamäkeä, Marttilaa, Strömbergin aluetta. Yhdyskunnan kylämaisuus ihastutti ja nyt hän kutsuukin itseään kyläpapiksi.
– Pitäjänmäellä seurakuntalaisilla on aivan toisenlaiset mahdollisuudet kuin Vanhassa kirkossa kävijöillä oppia tuntemaan seurakunnan työntekijät ja toinen toisensa. Ja minulla kirkkoherrana on sama tilanne. Koen, että täällä voimme yhteistyössä seurakuntalaisten kanssa tehdä asioita myös uudella tavalla, kertoo kirkkoherra Arto Antturi.
Kirkkoherra Antturi on vakaasti sitä mieltä, että Suomessa väsytään vähitellen jauhamaan kirkon jäsenmäärän laskevista käyristä. Trendit tulevat ja menevät. Paikallisia seurakunta tarvitaan Antturin mielestä edelleen.
– Kun olemme vieraanvaraisia, väki tulee kirkkoon. Sunnuntai messuineen on edelleen keskeinen osa seurakunnan toimintaa. Me rukoilemme kirkoissa joka sunnuntai kaikkien ihmisten ja esivallan puolesta. Ulkoisilla ja taloudellisella mittareilla mitaten se on varmaan hyödytöntä, mutta siitä emme luovu. Siitä lähtee liikkeelle auttamisen halu.
Sunnuntaina kirkossa
koko päivä
– Pitäjänmäellä voisi kirkosta tulla sunnuntaisin eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka. Ohjelmaa ja tekemistä olisi lapsille, nuorille, aikuisille ja ikäihmisille. Tärkeintä olisi, että tehdään sitä mitä seurakuntalaiset ja muutkin pitäjänmäkeläiset haluavat. Ei messunkaan pidä aina olla samanlainen, vaikka sillä onkin tietyt säännöt eli jokainen pappi saarnavuorossaan tietää mitä messun kulkuun kuuluu.
Uudistukset ovat vielä idean asteella. Mutta kirkkoherra Arto Antturi haluaisi, että uudistukset tehdään yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Hän on valmis tarjoamaan tilat uudenlaiselle tekemiselle.
– Seurakunnan työ ei ole vain sitä mitä työntekijät tekevät, vaan yhtä lailla seurakuntalaisten tukemista kaikessa hyvässä ja rakentavassa, jota he tekevät. Verkottuminen tarkoittaa, että ollaan avoimia moneen suuntaan. Osallistutaan siihen, mitä muutenkin tapahtuu. Yhteistyöllä saadaan enemmän aikaan kuin yksin. Siksi kirkon tulee olla auki monenlaisille ryhmille ja toiminnalle. Mutta samalla meidän tulee mennä ulos ja heittää verkkoja lähiympäristöön.
Messujatkoilla vieraasta tulee tuttu
Kirkkoherra Arto Antturi on ottanut tavaksi oman saarnavuoronsa ja kirkkokahvien jälkeen pyytää halukkaita jäämään messujatkoille. Ihan aluksi hän toivoo, että mukanaolijat esittäytyvät.
– Riittää kun kertoo etunimensä ja kadun jolla asuu. Näin ihmiset oppivat vähitellen tuntemaan toinen toisensa. Useimmiten pyydän mukanaolijoita kertomaan yhden asian mikä heille jäi messusta mieleen. Tarkoitus ei ole että seurakuntalaiset kokoontuvat messun jälkeen kehumaan miten hienon saarnan he ovat juuri kuulleet.
– Seurakunnan on oltava avoin ja vieraanvarainen. Haluaisin että kaikki tuntevat olevansa tervetulleita kirkkoon. Tutustuminen kanssaihmisiin on sodanjulistus yksinäisyyttä vastaan.
– Olen vakuuttunut siitä, että on mahdollista viettää sellaisia jumalanpalveluksia, että niistä jää mukanaolijoille mukava olo. Tämä säteilee varmasti myös kirkon ulkopuolelle. Seurakunnalle on hyvin tärkeää yhteistyö viranomaisten ja oppilaitosten kanssa. Perhe- ja lapsityö on myös hyvin lähellä sydäntäni.
Teksti: Leena-Maija Tuominen
Arto Antturi on syntynyt 1961. Hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Kontulassa. Antturi on ollut Helsingin yliopiston erilaisissa tutkimus- ja opetustehtävissä, Tuomasmessun toiminnanjohtajana ja tuomaspappina, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pappina ja Vanhan kirkon kappalaisena. Arto Antturin blogi löytyy osoitteesta:
antturi.blogspot.com, saarnat ovat myös luettavissa blogi-sivuilta.
Kuva Anne Ylönen.