Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Koronakaudella riskiryhmään kuuluvana tuntee olevansa eksyksissä tässä byrokratian ja nykytekniikan ryteikössä. Kaikki henkilökohtaisten asioiden hoito on käynyt entistä vaikeammaksi. Tulee väkisinkin mieleen, että ennen oli jotenkin yksinkertaisempaa kun asioita hoidettiin kasvokkain asianomaisen virkailijan kanssa.

Minun nuoruudessa ennen sotia ja sotien jälkeen pienissäkin maaseutukuntien kirkonkylissä oli posti, apteekki, terveysasema ja lääkäri, eri pankkiryhmien konttoreitakin saattoi olla 4-5, bensa-asemiakin 2-3, pari osuuskaupan myymälää ja lisäksi useita muita erikoistuneita myymälöitä, oli suutaria, ompelijaa, polkupyörien korjaajia ja muita ammattialaisia. Nykyään on kuntia, joiden alueella ei ole postia, apteekkia, pankkikonttoria, lääkäriinkin on mentävä jo kauemmaksi.

Ennen tilipussin sai työnantajalta käteen. Nyt palkka siirtyy sähköisesti pankkitilillesi. Sinun ei tarvitse käydä enää pankinkonttorissakaan nostamassa käteistä rahaa, maksat kauppalaskusi ja muut menosi muoviläpyskää vilauttamalla. Nyt on jo kauppoja, joissa käteinen raha ei edes kelpaa maksuvälineeksi. Puhelinsovelluksella maksat kaupungin liikennevälineissä matkasi.

Kätevää, uusi teknologia on helpottanut elämääsi ja nopeuttanut asioiden hoitoa. Uusi tekniikka merkitsee tietenkin suurta edistystä sen käyttöön perehtyneille. Mutta sitten törmäätkin esteisiin, joita ennen et kokenut. Sinulla ei olekaan älypuhelinta ja sen mobilisovelluksia käytössäsi, et omista tietokonetta, tai et osaa käyttää kaikkia sen mahdollisuuksia. Tietokone toimii lähinnä vain parempana kirjoituskoneena, jossa lyöntivirheesi saat helposti korjatuksi eikä tarvitse aloittaa alusta uudestaan puhtaalle paperille.

Varsinaisiin uuden tekniikan ongelmiin törmäät, kun joudut kaikesta huolimatta etsimään henkilökohtaista kontaktia asiaasi hoitaviin virkailijoihin. Jätetään tässä pankkiasioiden hoito huomioimatta. Pankkikonttoreiden vähentämisellä on saavuttettu Nalle Wahlroosin aikanaan toivoma muutos, köyhä kanssa ei kuluta enää pankkikonttoreiden lattioita kantamalla niiden hienoille parketeille hiekkaa.

Mutta varsinkin sosiaali- ja terveydenhoitoon liittyvissä asioissa tarvitaan myös henkilökohtaista kontaktia. Tämän alan laitoksiinkaan ei marssita sisälle entiseen tapaan ja jonoteta kiltisti vuoroa. Niihinkin on varattava puhelimitse aika etukäteen. Näin myös menettelin. Soitin ja puhelimeeni vastasi robottiääni: ”kaikki numeromme ovat varattuja, jos haluatte soitamme tähän puhelinnumeroon tai halutessanne muuhun mahdollisimman pian tai viimeistään seuraavan arkipäivän aikana”.

Odotin seuraavan arkipäivän puoliväliin. Vastausta ei kuulunut. Soitin uudestaan ja sama vastaus. Oli perjantai ja odotin kärsivällisesti maanantaihin saakka. Mutta luvattua vastapuhelua ei kuulunut. Silloin etsin kyseisen toimiston kohdalta jonkun henkilönimen kohdalta puhelinnumeron. Soitin ja selitin asiani. Olin kuulemma soittanut väärään toimistoon, jonne asiani ei kuulu. Ystävällinen naishenkilö antoi kuitenkin uuden numeron ja tiedusteltuani ao. toimiston katuosoitetta, sain parikin osoitetta. Kiitin ja toivorikkaana lähdin etsimään mainitusta osoitteesta vastauksia hakemukseeni ja mahdollisia ohjeita miten minun tulee menetellä.

Kahdesta toimistosta sain vastauksen, että ko. asiat eivät kuulu heidän toimistolleen. Minut neuvottiin menemään Hakaniemessä olevaan Helsingin kaupungin virastotaloon. Siellä jälleen ystävällinen nuori nainen infopöydän takana valisti, että asia ei kuulu tähän taloon ja antoi osoitteen Kalasatamassa olevaan uuteen sosiaali- ja terveydenhoitotoimistoon. Siellä infopisteessä avulias vahtimestari yhdisti jossakin yläkerroksessa olevalle virkailijalle, jonka kanssa keskustelin puhelimella. Sain häneltä vastauksen, että asiani hoito kuuluu Ala-Malmilla olevan sosiaalitoimiston hoidettaviin asioihin ja antoi jopa ao. virkailijan puhelinumeronkin.

Kokemuksistani viisastuneena päätin ensin soittaa ao. virkailijalla. Ensin tämä vastasi, että kyllä hän hoitaa näitä asioita, mutta sitten täsmensi, että hänen toimenkuvaansa kuuluvat vain 18-64 vuotiaat, ja että minä yhdeksättä kymppiä lähestyvänä kuulunkin ns. seniorien ryhmään. Kertoi mihin osoitteeseen pitää hakemukseni osoittaa, ja että sieltä joku tulee käymään kotoani viikon sisällä tarkistamaan tilanteeni ja avun tarpeen.

Lähetin hakemukseni ja jäin toiveikkaana odottamaan asiaani ratkaisua.

Edellä olevan kirjoitettuani TV uutisissa kerrottiin uudesta digitalisaatioon liittyvästä tietovuodosta. Psykoterapiakeskeskus Vastaamon potilastiedostoja oli hakkeroitu ja tietoja käytetty tuhansien potilaiden kiristämisen välineenä. Tämäkin panee miettimään miten jälleen jokin uudistus voi olla hyvä renki, mutta huono isäntä. Kyberturvallisuudesta on puhuttu politiikan yhteydessä. Nyt siitä on tullut tavallisten ihmisten turvallisuutta vaarantava tekijä rikollisten käsissä.

Oiva Björkbacka