Kuka on vanha
Melkein kymmenen vuotta sitten tv-ohjelmassa nimitettiin 73-vuotiasta vanhaksi. Ystäväni oli 70-vuotias ja suuttui väitteestä. Asiantuntijoiden mukaan vanha oli silloin 80-vuotias ja tänä päivänä 85-vuotias. Mitä vanhempi henkilö on, sitä korkeammalle ja ehdottomasti omaa ikäänsä korkeammalle hän asettaa vanhuuden rajan. Kun 60-vuotiailta ja 90-vuotiailta kysyttiin ”haluatteko elää 100 vuotiaaksi?”, 60-vuotiaista joka neljäs halusi ja 90-vuotiaista joka toinen. Vuoden 2021 lopussa yli 100-vuotiaita oli Suomessa 1038, heistä naisia 886 ja miehiä 132.
Nuoremmat eläkeläiset ovat nykyään parempikuntoisia kuin ennen. Mutta yli 85-vuotiaiden keskimääräinen terveydentila ja toimintakyky ovat 15 viime vuotta pysyneet samalla tasolla. Geriatri, lääkintöneuvos Pirkko Jäntti tietää, että iäkkäinä miehet ovat parempikuntoisia kuin naiset. 70-vuotiaalla naisella on edessään keskimäärin 18 ja miehellä 15 elinvuotta. Haurastuminen ja raihnaistuminen alkaa 75-80 -vuotiaana. Suomessa on monilla hyvät mahdollisuudet elää hyvässä fyysisessä, psyykkisessä ja henkisessä kunnossa eläkeikäisenä.
Mitä parempikuntoisia me nykyhetken eläkeläiset olemme, sitä hanakammin yleistä eläkeikää ollaan nostamassa. Eläkevuosia kertyy yhä useammalle yhä kauemmin ja eläkejärjestelmämme ei kestä sitä. Ei tunnu yhtään hauskalta keskustella eläkkeistä omien lasten kanssa. Syyttävä sormi osoittaa meitä, joiden eläketaso on kohtuullinen tai hyvä. Mutta eivät eläkkeet ole nytkään kaikilla niin suuria, että niiden turvin tulisi etenkään pääkaupunkiseudulla edes kohtuullisesti toimeen.
Katselin valokuvia isotädistäni. Hän näyttää 60-vuotiaana ja 85-vuotiaana samannäköiseltä. Leskellä kuului vielä 1960-luvulla olla musta leninki, paksut sukat, matalakantaiset kengät ja nuttura. ”Rumat ne vaatteilla koreilee”, eikä leski ainakaan. Mutta millä kotiäitinä ollut leski tuli toimeen? Vuonna 1956 uusittiin kansaneläkejärjestelmä. Kansaneläkkeestä tuli kaikille samansuuruinen peruseläke. Vuoden 1960 kansaneläke vastasi vuoden 2021 tasossa noin kahta sataa euroa. Silloin 65-vuotiaiden suhteellinen tuloköyhyys oli huomattavan yleistä.
Tänä päivänä Eläketurvakeskuksen erikoistutkijan Ilari Ilmakunnaksen mukaan tuloköyhyyden yleisyys 65-vuotiailla on hyvin lähellä koko väestön tasoa. Täysimääräinen kansaneläke on tänä päivänä yksin asuvalle 665,29 euroa/kk ja takuueläkkeen täysimäärä 837,59 euroa/kk. Eläkkeensaajien keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 784 euroa/kk vuonna 2021, noin 55 prosenttia suhteessa keskipalkkaan. Miesten eläke oli 1983 ja naisten 1579 euroa kuukaudessa.
Korona, liukkaat ja lumiset kadut ja tiet, Ukrainan sota, Nato, työtaistelut. Uhka ja haitta toisensa perään ja päällekkäin. Onko aihetta tehdä muuta kuin keskittyä näihin. On! Pakko on saada ajatuksensa pois uutisista ja mennä katsomaan jalkapalloa, tanssikoulun kevätnäytöstä, elokuvaa tai mennä konserttiin tai teatteriin. Ylipäätään etenkin meidän ikäihmisten on syytä mennä ihmisten ilmoille.
Ei teatterikaan aina päästä katsojaansa helpolla. Kom-teatterin Runar ja Kyllikki (käsikirjoitus Jussi Kylätasku ja ohjaus Lauri Maijala) pakotti ottamaan kantaa siihen kuka murhasi Kyllikin – entä kuka Kyllikki Saaren. Maijala on saanut lisää tehoa näytelmäänsä kääntämällä sukupuoliroolit ylösalaisin. Naiset näyttelevät miehiä ja miehet naisia. Erityisesti naiset miesten rooleissa ovat oman aikansa ja vielä tämänkin ajan armottomia tosikoita, roolinsa vankeja. Humalapäissä voi tehdä ihan mitä vaan, niin kuin tekee näytelmässä Kyllikin isä – loistava Satu Silvo, jonka jokainen ele ja ilme on tarkoin harkittu.
Runarina Ella Mettänen on herkkä ja hauras nuorukainen, jota kukaan ei ymmärrä. Ymmärrystä ei saa kyllä osakseen Kyllikkikään. Paavo Kinnunen on Kyllikkinä viaton, rakkautta kaipaava ja kansdsaihmisiinsä luottava tyttö. Hyvin paljon kasaantuu Kyllikin väärästä kohtelusta kirkkoherra Kapeelahden – huikean roolin esittävän Kati Outisen – harteille. Voiko ihminen ylipäätään olla noin iljettavä – kyllä voi. Näytelmä on ravisteleva puheenvuoro tasa-arvosta ja nuoren ihmisen elämisen vaikeudesta.
Faust ei ole taruolento. Se selviää Vallilan Kansallisteatterin Faust-näytelmän käsiohjelmasta. Mutta sillä ei ole väliä, kun keskellä huikeaa teatteriesitystä yrittää pysyä ”kärryillä” mitä tässä juuri on tapahtumassa. Ohjaaja Anne Rautiainen joukkoineen on rakentanut Vallilan entisen konepajan näyttämölle erityislaatuisen maailman omanlaisine ihmisineen ja olentoineen. Näytelmä on täynnä nerokkaita yksityiskohtia.
Näytelmä perustuu Johann Wolfgang von Goethen kahteen näytelmään, vanhin vudelta 1808 ja toinen vuodelta 1932. Faustin liitto Mefistofeles- paholaisen kanssa sai uudelleen siivet alleen Goethen näytelmistä.
Faust (Marc Gassot) ja pääpaholainen Mefistofeles (Juha Varis) tekevät sopimuksen ja Faust kuvittelee saavansa kaiken mitä haluaa. Mefistofeles on monikasvoinen huijari. Niin vikkelä ja häikäilemätön että on helppo uskoa, että hän pyörittää koko maailmaa.
Kaikkeen puuttuu ylväästi harsomaisessa valkoisessa asussaan Jumala (viehkeä Annika Poijärvi). Paholaisen ja Jumalan välien selvittely ei oikein käänny kummankaan tappioksi tai voitoksi. Toisessa näytöksessä väliajan jälkeen Faust tapaa Gretan (raikas Aksa Korttila). Ei siinäkään kaikki mene niin kuin Faust toivoisi. Hurja ja hieno esitys.
Leena-Maija Tuominen