Liikunta voi näemmä olla hauskaakin! – Mutsi ja lähiön lumo
Usein minulle käy tässä alkusyksyn euforisessa tunnelmassa niin, että alan luuhata, rampata, harrastaa ja järjestää oikein urakalla tekemistä niin, että lokakuussa kyykkään sohvalle ja tunnen suurta kutsumusta talviunia kohtaan.
Paha mennä vannomaan tämän syksyn osalta mitään, mutta onhan tässä taas yritystä elämänmuutokseen. Tällä kertaa en ole menossa äärilaidasta toiseen, koomailusta stressinsietokykyä koettelevaan ilottomaan suorittamiseen. Ehei, nyt olen jo monta viikkoa edennyt pienin ja hyvin hitain askelin. Toisin sanoen minä, sohvaperunoiden kuningatar, olen jälleen etsimässä itselleni liikuntalajia, josta tykkäisin, ja johon voisin sitoutua pidemmäksi ajaksi kuin kahdeksi viikoksi.
Nyt vuorossa on vesijuoksu. Opettelin vesijuoksun tekniikkaa oikein uimahallin tekniikkakurssilla. Satsasin työantajan tarjoaman liikuntaedun uimahallin sarjalippuun. Ja, mikä ihmeellisintä, olen silloin tällöin herännyt sunnuntaiaamuna vapaaehtoisesti aikaisin aamulla, ja lähtenyt itsekseni vesijuoksemaan. Vesijuoksussa on sellainen hauska piirre, että siinä ei tule hiki. Lämmin tulee, mutta se ei ole sellaista ylenmääräistä hosumista, jonka jälkeen on kaikkensa antanut, hiki valuu eikä pysty kävelemään eikä edes puhumaan. Vesijuoksussa, kenties elämässä yleensäkin, vähemmän on enemmän. Mitä hitaammin juoksee ja mitä tarkemmin liikkeet tekee, sen tehokkaampaa treeni on. Puoli tuntia on ihan hyvä treeni, ja sen jälkeen voi vielä ihan kävellä ja tehdä muitakin asioita päivän aikana. Outo ja uusi tapa ihmiselle, jonka motto on läpi elämän ollut ”mieluummin överit kuin vajarit.”
Eikä tässä vielä kaikki! Ostin uudet lenkkitossut ja olen käynyt myös muutamia kertoja hitaasti hölkkäämässä, yksin. Tai en ihan yksin, luureissani on pauhannut kaikentasoisille juoksijoille suunnattu juoksupodcast, jonka ansiosta olen jaksanut hölkätä tai kävellä vähän kauemminkin. Podcastissa etsitään juoksun flowta ja sellaista juoksutapaa, että se tulisi osaksi ihmisen elämää.
Syystäkin ystäväni ovat olleet huolissaan minusta. Ei todellakaan kuulosta minulta. Onko kaikki hyvin, he kysyvät. Miten sulla oikein menee, kysyi eräs. Ootko jotenkin henkistynyt, kun joogailetkin ja nyt vielä harrastat noin usein liikuntaa? Vakuutin käsi sydämellä, etten ole henkistynyt. Vaikka yin-jooga onkin kuulunut elämääni jo muutaman vuoden, en ole kasvanut tai kypsynyt ihmisenä nimeksikään. Muutamia havaintoja itsestäni olen joogan ansiosta oivaltanut. Yin-joogassakin vähemmän on enemmän. On taloudellisempaa suorittaa liikkeet siten, että venytykset tuntuvat sopivasti, ei liikaa. Se on ollut oppimisen paikka, koska äärituntemukset venytellessä on aina olleet mielestäni koko jutun juoni.
Silloin kun kesää oli vielä jäljellä, tapasin sattumalta ystäväni ja menimme Mätiksen varteen kahveille ja baakelsseille. Erotessamme ystävä kysyi, että haluanko kohottaa kuntoani ja kävellä kotiin vai kelpaako autokyyti. Tietysti kelpasi, kuka sitä nyt määräänsä enempää kävelisi. Etenkään rahkapullan jälkeen!
Olen urakkahenkinen ihminen, ja yleensä innostuksissani teen yhtä asiaa hirveästi, kunnes kyllästyn ja korttitaloni romahtaa. Nyt en ole asettanut itselleni suuria tavoitteita. Olen pyrkinyt siihen, että harrastan liikuntaa kolme kertaa viikossa, jotenkin. Mutta jos on kiire viikko ja paahdan tukka putkella yötä myöten töissä ja ties missä, lepään kun voin enkä lähde aamutuimaan vesijuoksemaan vain koska täytyy. Pyrin olemaan itseäni kohtaan armollinen mutta kannustava. Vaikka joku liikuntakerta jäisikin väliin, en lopeta siltä istumalta kaikkea liikkumista ja linnoittaudu mielenosoituksellisesti sohvalle sipsipussin kera. Nielaisen pettymyksen ja yritän mennä toisena päivänä uudelleen. Ja vaikka kävisi niin, että lokakuussa vetäisisin sohvalle vaakatasoon ja kampeutuisin ylös vasta helmikuussa, olen silti liikkunut siihen mennessä jo enemmän kuin naismuistiin. Ja tykännyt siitä. Pitäkää siis peukkuja, että liikuntaintoni jatkuu läpi pimenevän syksyn!
Karolina Lamroth
Kirjoittaja rakastaa musiikkia ja lukemista, on MLL Kannelmäen yhdistysaktiivina aina pienten puolella ja toivoo maailmanrauhaa.