Luottamus koetteilla
En minä tarvitse länsimetroa. Näin julistin kun metroa rakennettiin. Mutta minäpä tarvitsen sitä. Metrolla on kätevä tulla monesta paikasta Aalto yliopistolle ja sieltä sitten 550:lla kotiin tai päinvastoin.
Nyt ihmettelen mihin tarvitsen Raide-Jokeria. Pakko sitä on ryhtyä käyttämään vuonna 2014 eli reilun neljän vuoden kuluttua, koska 550 ei silloin enää liikennöi. Eli tarvitsen Raide-Jokeria. Nyt on tavattoman vaikea olla Raide-Jokerin ystävä. Työmaita riittää 27 kilometrin matkalle. Enää ei oikein tiedä mistä bussit kulkevat, missä on pysäkit, mistä saa ajaa omalla autolla ja mistä ei, missä olisi parhaimmat kiertotiet.
Kun samaan aikaan pohtii missä Pitäjänmäentiellä saa ja voi lähivuosina liikkua, tulee uutinen, että tyttärentyttären koulussa on koronavirustartuntaa. Koetteille joutuu usko viranomaisiin. Karenteeriin joutuu koululainen, mutta eivät hänen vanhempansa ja sisaruksensa.
Nyt jos koska kokee olevansa alamainen, jonka on toteltava ylhäältä tulevia käskyjä. Ja ennen kaikkea luotettava viranomaisiin – ja lääkäreihin. Onneksi ostin wc-paperia ison käärön. Hongkongissa loppuivat kasvomaskit ja wc-paperi kaupoista ensimmäisinä. Hongkongilaiset eivät ole ehkä tottuneet säilyttämään wc-paperia nurkissaan suurempia määriä kerralla!
Tämän kevään teatteri-esityksissä ei olla alamaisia, pikemminkin päinvastoin. Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön lattialla on poron taljoja, suonsilmäke, vaatepuu, vain muutama huonekalu. Näyttämöllä kaksi tuntia yksi näyttelijä Heidi Herala näytelmässä Everstinna. Näytelmä perustuu Rosa Liksomin kirjailija Annikki Kariniemen elämästä kirjoittamaan romaaniin. Susanna Airaksinen on ohjannut hienon esityksen, jossa Heidi Herala loistaa. Mikä energia, tilanteiden hallinta, innostus, murteen taitaminen, rakkaus esittämiseen ja roolihenkilöön! Näyttelijä on 59-vuotiaana uransa huipulla! Everstinna on rakastajatar, kaltoinkohdeltu aviovaimo, opettaja, itseään paljon nuoremman miehen vaimo, rohkea ja omapäinen nainen. Heidi Herala kertoo kaiken kiihkolla ja voimalla.
Kom-teatterin Poika -näytelmän kaksi tärkeintä virkettä: ”Minulla on paha olo! Kyllä kaikki järjestyy!” Ranskalaisen Florian Zellerin näytelmä on 17-vuotiaan pojan hätähuuto. On vanhempien avioero, isän uusi vaimo, pieni velipuoli, ahdistunut ja katkera äiti, isä jolle ei riitä mikään. Poika lintsaa koulusta. Paavo Kinnunen poikana on niin haavoittuvainen ja sairas että hänen pahaolonsa ravisuttaa katsojan mieltä uskomattoman voimaperäiesti. Isä (kopea Erkki Saarela) ymmärtää vain itseään ja oman firmansa etua. Pojan äiti (Vilma Melasniemi) ei selviydy oikein mistään, enintään kukkien kasvattamisesta, jos siitäkään. Näytelmä on tärkeä puheenvuoro nuorten mielenterveyden puolesta. Samalla se on myös kärkevä kannanotto aikuisten kyvyttömyyteen kantaa omaa vastuutaan. Kaikkien näyttelijöiden roolisuoritukset ovat huippuluokkaa. Tinkimätöntä ja rehellistä työtä!
Teatteri Avoimien Ovien Sontiainen – balladi koti-ikävästä on samalla kertaa viihdyttävä ja traaginen kertomus 1800-luvun lopun siirtolaisuudesta Pohjois- Amerikkaan. Vain Suomesta Amerikkaan muuttanut mies on niin jääräpäinen, että alkaa rakentaa yksinään laivaa, jolla hänen on määrä palata takaisin kotimaahan! Kaiken lisäksi laiva – Sontiainen – on tarkoitus kuljettaa osina sisämaasta jokia pitkin meren rantaan, missä osat kootaan yhteen ja matka voisi alkaa. Tom Sukasen tarina on saanut hienon tulkinnan Avoimissa Ovissa Hanna Kirjavaisen ohjauksessa. Mukana on viisi näyttelijää: Aarni Kivinen, Johanna Koivu, Pekka Lehti, Juha Pulli ja Anna-Riikka Rajanen ja joukko erilaisia soittimia. Laulut ovat saaneet innoituksensa J. Karjalaisen tuotannosta.
Leena-Maija Tuominen