Minusta tuli yrittäjä – Yhteisellä tiellä
Keväällä minusta tuli yrittäjä. Sivutoiminen toiminimiyrittäjä, mutta yrittäjä kuitenkin. Perustin yrityksen, sillä halusin myydä harrastuksenani tekemiä käsitöitä kaikkien pykälien mukaan oikein ja veroni maksaen.
Toiminimiyrityksen ja verkkokaupan perustaminen oli helppoa, mutta en osannut varautua siihen, millaisia tunteita omien tekeleiden myymiseen liittyy. Joka kerta, kun verkkokauppaani kilahtaa uusi tilaus, ihmettelen: ”Ihanko oikeasti joku on kiinnostunut minun tuotteistani niin paljon, että on valmis maksamaan niistä?” Joka kerta tilausta postittaessani jännitän sitä, mitä vas11taanottaja tuotteesta ajattelee. Onko se sellainen kuin hän ajatteli ja toivoi? Vieläkin hävettää se kerta, kun asiakkaalta tuli palautetta, että tuotteeseen oli jäänyt virhe. Ja vieläkin harmittaa tuotteen palautus siitä syystä, että se ei ollutkaan sellainen kuin ostaja ajatteli. Olen täynnä iloa joka kerta, kun kuulen tuotteitteni tuoneen iloa. Olen kiitollinen, kun ihmiset jakavat sosiaalisessa mediassa kuvia tuotteistani.
Minun yritykseni on vain pientä sivutoimista harrastelua ja silti se herättää minussa voimakkaita tunteita ja reaktioita. En osaa kuin hämärästi kuvitella, millaista on oikeiden yrittäjien elämä. Heidän, joiden toimeentulo ja elanto ovat kiinni yrityksessä. Heidän, jotka ehkä työllistävät itsensä lisäksi muita omassa yrityksessään.
Kuluneet puolitoista vuotta ovat ajaneet monet yrittäjät ahtaalle. Koronarajoitukset on vaikeuttaneet ja toisinaan estäneet kokonaan yrityksiä toimimasta. Pelko on saattanut pitää asiakkaita loitolla pitkään. Ei olla uskallettu asioida samaan tapaan kuin aiemmin.
Toisaalta korona-aika on saanut etsimään uutta, luomaan uusia toimintatapoja ja luonut uusia yrityksiä. Ilman koronaa minunkaan yritystäni tuskin olisi olemassa.
Korona-ajan alussa ympäri Suomen näkyi ja kuului toisten auttamisen henki. Niin perinteisessä mediassa kuin sosiaalisessa mediassa keksittiin uusia tapoja auttaa tuttuja ja tuntemattomia. Poikkeusolojen pitkittyessä ainakin auttamisesta uutisointi väheni. Ehkä samoin kävi varsinaiselle auttamisellekin.
Nyt, kun elämä alkaa toivottavasti vähitellen palautua lähemmäs normaalia, on edelleen syytä miettiä, miten voimme tukea toinen toisiamme. Yksi tapa tuoda hyvää lähelle on käyttää paikallisten yrittäjien palveluita: Käydä kampaajalla, hieronnassa, ravintolassa syömässä, korjauttaa kengät suutarilla tai antaa ompelijan siistiä vaatteita paremmin sopiviksi.
Oma lyhyt aikani sivutoimisena yrittäjänä on saanut minut arvostamaan päätoimisia yrittäjiä entistäkin enemmän. Ymmärrän kuitenkin, että arvostuksen sanat ja kiitokset eivät riitä tuomaan leipää yrittäjän pöytään. Tarvitaan tekoja. Siksi haastan itseni käyttämään entistä enemmän paikallisten yritysten palveluita ja kysyn: lähtisitkö sinä mukaan tähän haasteeseen?
Lotta Petäjäniemi
Kannelmäen seurakunnan pappi, joka harrastaa käsitöitä ja liikuntaa