Mistä on kesän hetket tehty? – Mutsi ja lähiön lumo
Kesä, tuo mystinen vuodenaika, joka pitkän odottelun jälkeen lopulta aina saapuu. Kesään liittyy niin paljon muistoja ja tunteita. Mikä niistä kaikista koetuista olisi SE hetki, se kaikkein muistettavin arkinen muisto?
Onko se eräs lauantai kello viisi aamulla: pikkuväki herää raikkaaseen kesäaamuun ihan virkeinä. Vanhemmilla on tukka pystyssä ja kuolaa naamassa. Pikkuväki vaatii äänekkäästi aamupuuroa tilpehööreineen. Toinen vanhempi alkaa laittaa ja hosua pötyä pöytään. Toinen ohjailee parveilevaa pikkuväkeä ruokapöydän ääreen ja vahtii, että asianosaiset pysyvät pystyssä ja etsiytyvät kohtsillään paikoilleen istumaan. Keittiössä vanhempi räjäyttelee mikrossa kaurapuuroa, lataa kahvinkeittimeen vettä ja unohtaa suodattimen repsottamaan auki tyhjän suodatinpussin kanssa. Jotain puuttuu, mutta mitä? Hmh, ei millään tule mieleen. Vanhemmat vaihtavat paikkoja. Mikropuuron riekaleet kaavitaan mikrosta, pyyhitään mikro ja lähiympäristö ja aloitetaan puurohommat alusta. Kesken jäänyt kahvinkeitto suoritetaan loppuun ja kohta alkaakin kuulua iloinen pulputus. Sekä kahvinkeittimestä että ruokapöydästä, jossa ruokaa odotellessa käydään jonkinlaista aamunavausta tarjoilua odotellessa. Tarjoilu alkaa pelata, aamiainen sohaistaan suuhun, lattialle ja tapettiin ja kylläisiksi tullaan. Pikainen puhdistautuminen ja siinä kuuden jälkeen pikkuväki on valmiina valloittamaan maailman ja takapihan. Ovi avataan ja sinne ne vilahtavat, pikkuiset. Ja hetken päästä toinen vanhemmista juoksevaksi valvojahenkilöksi.
Tai ehkä se onkin keskikesän keskiviikko ja kello on suunnilleen yksi. Olen 14-vuotias ja yksin kotona. Kaikki kaverit ovat kesätöissään mutta minä en. Siksi olen vallannut takapihan riippukeinun, viritellyt olohuoneen stereot kohdilleen ja jättänyt kaikki ovet selälleen. Istun keinussa särpimässä kokista ja kuuntelen täysillä The Doorsia. Etenkin The Endiä. Olen syvissä vesissä. Tavallaan onnellinen, ettei tarvitse mennä minnekään. Ja että on kesä. Onnellinen siitä, että mielentilaani sopivaa hyvää musiikkia on tehty jo kauan sitten. Samalla kuitenkin huokaan ja toivon, että ELÄMÄ alkaisi.
Tai mitä jos se hetki on valoisa kesäilta kesämökillä puoli kymmenen maissa? Pikkuinen matkatelevisio on auki, ja kökötän sohvalla veljen, serkun ja isoäidin kanssa. Alkamassa on elokuvailta ja vuorossa Christopher Leen tähdittämä Dracula -elokuva. Hyytävän kutkuttava leffa. Tiedän kyllä, että se on keksitty tarina, minulla ei ole hätää ja turvajoukot ovat ympärilläni. Mutta silti olen melko kauhuissani. Esitän kuitenkin rohkeaa, etteivät veli ja serkku pääse sanomaan mitään näppärää. Ulkona pimeys tiivistyy, elokuva käy jännemmäksi hetki hetkeltä. Mietin, että ulkohuussiin en ainakaan lähde. Lähetän hiljaiset kiitokset maailmankaikkeudelle sisävessasta, juoksevasta vedestä ja kirkkaista lampuista, jotka voi räpsäyttää päälle ihan kohta, jos pimeys on liikaa. Tiedän myös, että jos tulee oikein tiukka paikka, löydän keittiöstä äidin valkosipulivarastot äkkiä.
Nyt kello on kolme aamuyöllä. Istun kallioilla ystäväni kanssa jossain Kalliossa. Tuulee. On sellainen kosteannihkeä kesäyö. Meillä ei ole kiire minnekään. Olemme jutelleet elämästä yleensä viimeiset…no itse asiassa sellaiset kohta kahdeksan tuntia eikä juttujen loppua näy. Kallioille päädyimme vasta muutama tunti sitten suoraan ravintolasta. Kaikki on vaan niin hyvin. Näitä juttuja ei tule mieleen päiväsaikaan. Meillä on koko yö aikaa. Helsinki on meidän.
Kello on neljä iltapäivällä. Istumme perheen kanssa ruokapöydän ääressä syömässä jäätelöä. Ripeimmät ovat jo santsaamassa, hitaammat jäivät jumittamaan kahvinsa äärelle. Käsillä on sellainen laiskanpulskea sunnuntai. Asiaa on, jäätelöä on, naurua on, talouspaperia on. Vartin päästä jätskipurkit ovat tyhjinä, nuoriso hävinnyt omaan rauhaansa, puoliso suunnannut tarmonsa johonkin omaan projektiinsa ja kadonnut. Hiturina istun pöydän ääressä kahvin ja kirjan parissa. Ulkona on syreenit kukassa. Maailma on mallillaan.
Karolina Lamroth
Kirjoittaja rakastaa musiikkia ja lukemista, on MLL Kannelmäen yhdistysaktiivina aina pienten puolella ja toivoo maailmanrauhaa.