Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Koronakriisi pakotti arvioimaan uudestaan vaalien ajankohtaa, kun vuoden vaihteen jälkeen tautitilanne näytti lähteneen hurjaan nousuun. Hallitus joutui kiireen vilkkaan järjestelemään uusia liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia. Sen yhteydessä oli harkittava myös vaalien ajankohdan sopivuutta ja lopulta eduskunta yksimielisesti päätti siirtää vaalit kesäkuuhun. Näin sitten ennakkoäänestys alkoikin 26.5. Tosin esitettiin myös, että tautitilanteen ja rokotusten kannalta olisi parempi aika alkusyksy, jolloin aikuisväestöstä olisi ehditty rokottaa tavoiteltu 70 prosenttia.

Ikääntyneenä olen pitänyt tapana käydä ensimmäisten joukossa äänestämässä. Eihän sitä tiedä, mitä esteitä myöhemmin voi sattua. Vaalipaikalla totesin, ettei ollut turvaväliongelmia eikä pitkiä jonoja, joten tautiturvallisuus oli siltä osin kunnossa.

Mutta aiempaa tuttua vaalikamppailuhenkeä en ole havainnut. Ensimmäisen kerran vasta äänestyskopissa jouduin etsimään listalta aikomani ehdokkaan numeron. Kaarelan Kannelmäen alueella, joka on sentään kohtalaisen kunnan suuruinen asukasmäärältään, en havainnut ainoatakaan ehdokastaulua tai julkista mainosta. Postilaatikkooni tuli muutama päivä ennakkoäänestyksen alkamisen jälkeen parin kolmen persujen ja kokoomusehdokkaan mainoslappusta ja seuraavina päivinä jo muutamia eri puolueiden vaalilehtisiä, mutta ei esim. ainuttakaan vasemmiston mainosta. Aikanaan itsekin vaalityötä aktiivisesti tehneenä ja mainoksia alueellani jaelleena tämä oudoksutti. Oliko syynä rahan puute vai nuoremman polven haluttomuus osallistua vaalimateriaalin jakoon.

Suurempi kummastukseni oli, kun valtamediassa varsinkin Ylessä poliittinen keskustelu pyöri pääosin hallituksen ja opposition välisenä kinastelu koronarajoitusten ympärillä, jota varsinkin perussuomalaiset ja kokoomus käyttivät ahkerasti hyväkseen saaden näin ilmaista näkyvyyttä ja puheaikaa eduskunnan kyselytuntien kautta. Samalla kuntien kannalta olennaisen tärkeät hallituksen valmistelemat esitykset soteuudistuksesta, koulutusta ja tutkimusta koskevat parannusehdotukset eivät tulleet juuri lainkaan esiin. Päätös osallistua EU:n puitteissa uudenlaiseen elvytyslainajärjestelyyn nousi eduskuntakeskustelussa hallituksen ja opposition väliseksi kiivaan väittelyn kohteeksi. Ylen järjestämä puolueiden puheenjohtajatentitkin keskittyivät enemmän yleisvaltakunnallisen politiikan kysymyksiin, jotka kuuluvat paremmin eduskuntavaalikamppailun aihepiiriin.

Koronatilanteen vuoksi aiemmin yleisiä paikallisten ehdokkaiden esiintymisiä ja keskustelutilaisuuksia ei ainakaan Helsingissä järjestetty lainkaan. Virtuaaliset tilaisuudet eivät vastaa henkilökohtaista keskustelua ja tapaamista. Eipä kaiketi maaseudullakaan voitu koronarajoitusten aikana pitää totuttuja tupailtatilaisuuksia.

Kuntalaisena olisin toivonut, että ennen vaaleja olisi käyty laajempi ja yksityiskohtaisempi keskustelu nimenomaan kunnan tehtävien muutoksista hallituksen valmistelemien uusien lakien toimeenpanon osalta. Se olisi ollut välttämätöntä myös tulevien kunnanvaltuutettujen perehdyttämiseksi uusiin tehtäviin. Nyt ne kaikki tulevat yhtenä nippuna eteen heti uusien valtuutettujen aloittaessa työnsä.

Mietiskelen miten tämä uudenlainen vaalikamppailu vaikuttaa varsinaiseen vaalitulokseen esim. uusien ja nuorten ehdokkaiden tunnetuksi tulon kannalta. Sinänsä myönteistä on ehdokasmäärän kasvu ja siten uusien kasvojen esiinnousu. Kunnallisvaaleissa saattaa tuloksiin vaikuttaa myös uudet vaaliliittoutumat ja erilaisten ehdokaslistojen ilmaantuminen. Tässä yhteydessä on vielä syytä muistuttaa, että Helsingissäkään ei ole kyse varsinaisesti pormestarivaalista. Sen valinta kuuluu tulevalle kaupunginvaltuustolle.

Uskon, että näiden vaalien tuloksia tutkitaan vielä tarkkaan miten tämä erilainen vaalitilanne ja ehdokkaiden, varsinkin uusien nimien kohdalla, näkyy äänimäärissä ja äänestysaktiivisuudessa. Joka tapauksessa ehdokkaat ovat hyvin erilaisessa asemassa. Rahalla saa mainostilaa. Aiemmin valtakunnallisten vaalien yhteydessä on laskettu paljonko yksittäiset ehdokkaat ovat käyttäneet rahaa yhtä saamaansa ääntä kohden. Tästä on varmasti paljon opittavaa myös puolueille tulevien vaalien järjestelyjä ajatellen.

Jokaisen kansalaisen äänioikeus on demokraattisen päätöksenteon perusedellytys. Siksi on syytä korostaa, että äänioikeuden käyttäminen on eräällä tavalla myös kansalaisen velvollisuus yhteiskuntaa ja yhteisöään kohtaan. Äänestäjien alhainen aktiivisuus on merkki demokratian häiriötilanteesta. Se on yleensä merkki siitä, että yhteiskunnassa eriarvoisuus on lisääntynyt ja heikommassa asemassa olevat tuntevat olonsa syrjäytyneeksi eivätkä näe keinoa olojensa parantamiseen. Käyttäkäämme täysimääräisesti tätä demokratian suomaa keinoa osallistua yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon ja yhteisömme kehittämiseen. Sen ansiosta Suomi ja suomalaiset on kansainvälisessä vertailussa nostettu onnellisuustilastojen kärkeen.

Oiva Björkbacka