Pääkirjoitus – Tule Purpuriin

Asukastalo Purpuri sai odotetun mukaisesti jatkorahoituksen tällekin vuodelle. Asukastaloa ja sen toimintaa on kehitetty viime vuoden aikana aktiivisesti. Kaarela-Seuralla on riittänyt varoja välttämättömiin hankintoihin ja tilojen uudistamiseen.

Asukastaloon hankittiin mm. käytetyt kangaspuut, joita on huollettu ja valmisteltu kaikkien käytettäväksi. Purpuriin on myös saatu iso televisio ja tietotekniikkaa on uusittu. Asukkaiden käytössä on nyt kolme tietokonepistettä, joista yksi aivan upouusi.

Asukastalo tarjoaa yhä aiempaan tapaan alueen asukkaille, yhdistyksille ja hankkeille kokous-, harrastus- ja oleskelutiloja ja keittiön kahvinkeittoon sekä tarjoilujen valmistamiseen. Käytössä on kaksi jääkaappia.

Viime vuoden aikana asukastalossa on järjestetty erilaista pysyvää toimintaa ja ohjelmaa, joka jatkuu myös tänä vuonna. Maanantaisin Purpurissa on asukaskahvila klo 11.30-13.00 ja se on kaikille avoin. Keskiviikkoisin on kielikahvila klo 14.00-14.45, jonne toivotaan maahanmuuttajia harjoittelemaan suomea käytännössä.

Torstaisin pidetään peli-iltapäivä klo 13.00-15.00. Asukastalolla on valikoima lautapelejä, mm. shakki ja rummikub. Kaikki ovat tervetulleita pelaamaan. Perjantaisin kokoonnutaan television ääreen klo 13.00-15.00 katsomaan elokuvia tai mitä telkkarista nyt on tarjolla.

Joka toinen torstai Purpurissa kokoontuu neulontapaja, jossa voi tehdä haluamiaan neulontatöitä. Asukastalolla on käytössä myös kolme ompelukonetta, joita voi käyttää joko omien vaatteiden korjailuun tai uusien ompelemiseen.

Elämäni runo ja tarina -ryhmä kokoontuu kerran kuussa. Ryhmässä käydään läpi elämän kipukohtia ja etsitään nykyisyyteen ja tulevaisuuteen toivon näkökulmaa.

Tämän lisäksi Purpurissa on pidetty suuri määrä erilaisia kokouksia, taide- ja valokuvanäyttelyitä, työpajoja, kokattu yhdessä jne. Jos yhdistyksenne tarvitsee kokoustilaa, haluat aloittaa uuden ryhmän tai saada näyttelytilan käyttöösi, niin ottakaa yhteyttä.

Tänä vuonna asukastalo Purpuri pyrkii tarjoamaan entistä monipuolisempaa ohjelmaa. Jos sinulla on ideoita tai haluat osallistua, niin kannattaa tulla käymään. Myös minä olen paikalla ja autan kaikissa mahdollisissa asioissa, jotka saattavat askarruttaa asukkaita.

Asukastalo on avoinna maanantaista torstaisin kello 9.00-17.00 ja perjantaisin kello 9.00-16.00. Asukastalon käyttö ei ole riippuvaista viikko-ohjelmasta. Jos päiväajat eivät sovi, niin yhdistykset ja asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta edistävät hankkeet voivat varata tiloja veloituksetta myös iltakäyttöön.

Tervetuloa asukastalo Purpuriin!

Purpuripolku 6, 00420 Helsinki,
p. 050 324 4329,
asukastalopurpuri@gmail.com

 

Jauri Varvikko
jauri.varvikko@eepinen.fi

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *