Perhe ja outojen viestien arvoitus – Mutsi ja lähiön lumo
Kesälomani oli pitkä ja leppoisa. Olimme perheen kanssa aika paljon kotona. Sitä luulisi, että kotinurkat olisivat jo tutut eikä perhekään anna aihetta yllätyksiin. Mutta niin vain arkinen oleminen tarjoilee mysteeriä ja yllätystä yllätyksen perään. Ihan jo viestinnästä lähtien. Otetaan esimerkiksi puhekieli. Vaikka perheemme on täysin suomenkielinen, tuntuu joskus siltä, että kaikki neljä puhuisivat eri kieliä. Vanhemmat puhuvat puhekieltä höystettynä oman ikäluokkansa slangilla ja sukujensa murresanoilla. Osa ilmaisuista ei todellakaan avaudu kenellekään. Lapset puhuvat englannin ja suomen kielen sekaista slangia. Tai heidän puheissaan vilahtelee pelimaailman termejä tai korealaista poppia fanittavien omia sanoja, jotka jäävät meille tavallisille pulliaisille mysteereiksi. Toisaalta lapset ymmärtävät moitteetta, jos aikuiset yrittävät puhua salaisesti ja ovelasti ruotsia, englantia tai saksaa keskustellakseen siitä, syödäänkö jäätelöä vai ei.
Myös käsitteet ymmärretään eri tavoin. Jos minä julistan tiedonannon perheelleni, että ruoka on valmiina, on vastaus yleensä ”joo, ihan kohta”. Minusta ”kohta” tarkoittaa silloin suunnilleen sitä, että ehdin laskea viiteen. Pelin lumoissa olevalle lapselle ”kohta” on jotakin kahden ja kymmenen minuutin välillä. Toisaalta, jos lapsi haluaa näyttää minulle jonkin pelissä tekemänsä huippumaalin ja minulla on jokin homma kesken, sanon: ”joo, mä tuun ihan kohta”. Ja olenkin hänen luonaan viiden ja kymmenen minuutin välillä.
Olimme lähdössä mökille, ja oli sovittu, että lähdemme kymmenen minuutin päästä, noin. Olin jo kiihtyneessä tilassa, kun lähtö oli sellaista tavanomaista sähellystä eikä kukaan meinannut saada itseään lähtökuntoon. Pääsimme matkaan suunnilleen vartin päästä, ja minä mökötin autossa koska aikataulu ei pitänyt ja myöhästyminen heijastuisi meitä eräällä laiturilla odottavan veneen kapteeniin. Puoliso mökötti, koska häntä oli hoputettu ja joku asia jäi puolitiehen, vaikka aikaa oli yllin kyllin se hoitaa. Kihisin autossa, että jos on tarkoitus lähteä ”kymmenen maissa”, niin minulle se tarkoittaa minuuttia yli kymmenen. Puolison mielestä ”kymmenen maissa” on jotakin viiden ja kahdenkymmenenviiden minuutin välillä. Mökötys loppui kuitenkin aikanaan ja mökkireissulla oli kaikilla hauskaa.
Myöskin ilmaisu ”ihan kiva” on epäselvä. Jos minä katson ikkunasta ulos ja sanon, että ”menkääpäs lapset ulos, siellä on ihan kiva ilma”, tarkoitan sitä mitä sanon. Toivon jälkikasvun menevän ulos kohtapuoliin raittiin ilman pariin. Ja koska vettäkään ei sada vaan aurinko paistaa ja tuulee, ei pitäisi olla valittamista. Mutta kun lapseni sanoo hänelle ostamastani vaatteesta, että se on ”ihan kiva”, niin ei se ole. Se tarkoittaa oikeastaan, että ”en ikimaailmassa olisi itse ostanut tällaista, mutta koska ei nyt ole muutakaan vaatekappaletta mitä pukea päälle, laitan tämän. Sinun mieliksesi.”
Siippani se vasta onkin jännittävä viestijä! Kun ohjelmatoimisto K. Lamroth pistää parastaan ja tarjoilee erilaisia hupailuvaihtoehtoja kodin ulkopuolella, on vastaus yleensä: ”emmä tiiä, ehkä”. Yhteiselostamme viisastuneena olen huomannut, että ”ehkä” on melkein synonyymi sanoille ”ei ikinä”. Ai miten niin melkein synonyymi? Joskus on myös sattunut sellaista, että puoliso ehdottaakin, että toteutettaisiin jokin niistä hupailuista, joita ehdotin taannoin. Eli ”ehkä” onkin varovainen ”kyllä”. Tässä kohtaa olen aina hyvin hämmästynyt tästä positiivisesta asiain tilasta ja pakkaan heti kapsäkit, ettei hänen mielensä ehdi muuttua! Sitä en ole onnistunut saamaan selville, että milloin ”ehkä” on yhtä kuin ”ei” ja milloin varovainen ”kyllä”. Mutta ei se mitään: valmistaudun eihin ja kiljaisen riemusta, kun se onkin kyllä.
Karolina Lamroth
Kirjoittaja rakastaa musiikkia ja lukemista, on MLL Kannelmäen yhdistysaktiivina aina pienten puolella ja toivoo maailmanrauhaa.