Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Ylen A –talkin puolueiden puheenjohtajatentti (28.1) osoittautui pikaiseksi pintaraapaisuksi talouden tilaan. Ne jotka odottivat siltä kuntavaalikamppailun lähtölaukaisua pettyivät. Kuntien tilanteesta taisi olla pari lyhyttä repliikkiä, joissa väitettiin kuntien talouden olevan paremmassa kunnossa kuin mitä koronakriisin aikana pelättiin.

Koronakriisin aiheuttamista rajoitustoimista oltiin pääasiassa yhtä mieltä tartuntojen vähentämiseksi. Keskustelua aiheutti kapakoiden aukiolo ja varsinkin nuorten harrastusmahdollisuuksien harkittu ja turvallisuudesta huolehtimalla sallittu toteuttaminen.

Hallituspuolueiden ja opposition kannanotot menivät eniten ristiin työllisyyttä koskevista toimenpiteistä. Kaikki olivat toki samaa mieltä, että tärkeintä on luoda taloudenkasvun avulla työpaikkoja. Tavoitetta 75 prosentin työllisyysasteesta ei kuitenkaan saavuteta ansiosidonnaista päivärahaa leikkaamalla tai sitä jaksottamalla, ei kotihoidon tuen leikkaamisella, tai kotitalousvähennyksen lisäämisen avulla. Jo edellisen (Sipilä/Orpo) hallituksen yritykset keppikurilla saada pitkäaikaistyöttömät työllistettyä osoittautuivat tehottomiksi, kun yli viisikymppisiä työttömiä työantajat eivät yksinkertaisesti halua palkata uusina työntekijöinä. Edes ammattitaitokaan ei auta työpaikan saannissa.

Hallituspuolueiden ja opposition kannat erosivat selkeimmin juuri työllisyyttä koskevissa kannanotoissa. Hallituspuolueiden puheenjohtajat korostivat, että toimenpiteiden pitää olla oikeudenmukaisia ja että on huolehdittava vähempiosaisten toimeentulon parantamisesta. Opposition Petteri Orpo piti tärkeimpänä yritysten toiminnan tukemista väittäen sen luovan työpaikkoja, ja siten lisäävän kotimaista kysyntää ja verotuloja valtiolle ja kunnille. Kristillisten Sari Essayah innostui moittimaan hallituksen esityksiä vasemmistolaisiksi ja yrittäjävastaiseksi.

Odotin, että joku olisi muistuttanut, että huomattavista yritystukipaketeista huolimatta ei uusia työpaikkoja luovia sijoituksia kotimaiseen tuotantoon ole tapahtunut. Sen sijaan yritykset ovat jakaneet huomattavan suuria osinkotuloja osakkeenomistajilleen. Keskustelua ovat herättäneet myös yritysten päätökset sulkea kannattaviakin tuotantolaitoksia tai siirtää tuotantoaan ulkomaille.

Kiistelyä jatkettiin myös EU:n elvytyspaketista. Hallitusryhmä korosti, että koronatilanteeseen liittyvä elvytyspaketti on tarkoitus käyttää nimenomaan työllisyyttä edistäviin kohteisiin. Maamme vientivoittoinen talous on riippuvainen tärkeimmän vientialueemme EU-Euroopan talouden kohentumisesta. Siksi EU:n elvytysvelan jakautumista on katsottava tästä laajemmasta näkövinkkelistä.

Toimittajan yritys saada selkeä vastaus kysymykseen, miten puolueet aikovat saada varat tavoitteiden toteuttamiseen – verotusta rukkaamalla vai turvautumalla menojen leikkauksiin, ei tuottanut yksiselitteisiä kohteita sen paremmin verotuksen kuin leikkaustenkaan osalta. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho tosin pääsi tässä yhteydessä mieliaiheeseensa – ”haittamaahanmuuttajien” sosiaali-, koulutus-, terveydenhoito- ja työhönsijoittamiskustannusten leikkaamiseen.

Valtion velanotto tietenkin huolestuttaa kansalaisia ja myös puolueita. Mutta toisaalta myönnetään, että velanhoitokustannusten osalta koroton velka on edullista sijoitettuna työllisyyttä edistäviin ja koronakriisin kustannusten peittämistarkoituksiin. Huomiota herättää kuitenkin, että valtion velkasaldosta keskustelussa muistetaan vain koronakriisin elvyttämisvelkasumma, mutta kukaan ei halua nostaa esiin jo samaan aikaan hallituksen valmistelussa olevassa valtion budjettisuunnitelmissa hahmoittuvaa kymmenien miljardin velkasummaa, joka perustuu hallitusohjelmaan sisältyvään ennakkopäätökseen hornethävittäjien täysimääräisestä korvaamisesta.

Koronaelvytysrahojen työllisyysvaikutuksista esitetään yksilöityjä laskelmia, mutta en ole nähnyt ainoatakaan laskelmaa siitä millaisia todellisia maamme työllisyyttä edistäviä vaikutuksia on hävittäjäkaupoilla saatavissa. Ainakaan armeijan osalta samakaan konemäärä ei käsittääkseni lisää lentäjien tai huoltohenkilökunnan lisätarvetta.

Työssä jaksaminen on noussut esiin varsinkin hoitoalalla. Se aiheuttaa erityisiä ongelmia, kun alalla työskentelevistä yhä useammat ovat alkaneet harkita alan vaihdosta. Toisaalta hallituskin miettii jopa viranomaismääräysten perusteella velvoittaa alan koulutuksen saaneita hoitoalan tehtäviin. Korona palkanlisiä ei haluta maksaa. Mutta miksi ei oteta vakavaan harkintaa yksinkertaisinta ja ilmeisen nopeasti vaikuttavaa keinoa – työajan lyhentämistä. Entinen Suomen pankin pääjohtaja, valtiovarain ministeri ja EU:n komissaari Erkki Liikkanen muistuttaa omaelämäkerrallisessa teoksessaan miten Suomeen luotiin työeläke- ja sairausvakuutusjärjestelmä 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla muita Pohjoismaita myöhemmin. ”Siirtyminen viisipäiväiseen työviikkoon tapahtui 1960-luvun puolivälissä. Tuottavuuden voimakas kasvu mahdollisti sen, että muutos tehtiin palkkoja alentamatta.”

Useissa tutkimuksissa ja kokeiluissa niin meillä kuin muuallakin on todettu, että työajan lyhentämisen seurauksena työntuottavuus kasvaa. Samoin työntekijäin terveystilanne ja työssä jaksaminen kohentuu. Tämä lisää myös työssäolovuosien kasvua. Seurauksena on sairaus- ja eläkemenojen vähentyminen. Lisäksi esim. jatkuvassa työprosessissa siirtyminen 6-tuntiseen työjaksoon merkitsisi välittömästi yhden työvuoron lisäystä ja vastaavaa työntekijöiden lisätarvetta. Monilla aloilla siirtyminen esim. kaksi- tai kolmivuorotyöhön ja 6-tuntisiin työjaksoihin merkitsi parannusta työuupumiseen, lisäisi työvoimantarvetta, tehostaisi työkoneiden ja muiden laitteiden sekä tilojen käyttökustannusten osalta säästöjä.

On tietenkin selvää, että nykytilanteessa työmarkkinajärjestöjen kesken ei voi syntyä yleistä velvoittavaa kokonaisratkaisua tämänkaltaisesta esityksestä. Ei ole myöskään oletettavaa, että nykyinen hallituskaan pystyisi tekemään eduskunnan hyväksymää yleistä työaikaa koskevaa lakia. Mutta sen sijaan työnantajien erityisesti toivoman paikallisen sopimisen puitteissa tällaisesta voisi syntyä työpaikkakohtaisia sopimuksia ainakin kokeilumielessä.
Miksi ei siis kokeiltaisi tätä selvää parannusta?

Oiva Björkbacka