Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Stalinin maailmanvalloitusyrityksen on ottanut esille kirjailija Viktor Suvorov, oikealta nimeltään Vladimir Rjezun. Suvorov/Rjezun on toiminut GRU:ssa, Neuvostoliiton sotilastiedustelussa. Kirjassaan Akvaario hän kuvailee työtään mielenkiintoisella tavalla. Vuonna 1994 julkaistu kirja on jäänyt vähälle huomiolle, turhaan, sillä se hyvin kuvastaa Neuvostoliiton eliitin toimintaa ja ajattelutapoja. Kaikki eivät suinkaan olleet pystyynkuolleita työn tekemistä teeskenteleviä hahmoja, vaan siinäkin järjestelmässä oli nousevia ja kunnianhimoisia kykyjä. Putinilla ja Suvorovilla on samankaltaisuuksia, KGB on nimittäin osittain päällekkäinen ja kilpaileva organisaatio GRU:n kanssa. Sekä KGB:n että GRU:n henkilökunta ihailee Stalinia ja halveksuu Hrutshevia, Stalinin maineen mustaajaa.

Viktor Suvorov on uinut syvällä neuvostojärjestelmässä ja näkee sen eri kulmasta kuin mistä sitä yleisimmin katsotaan. GRU, samaten kuin KGB ovat olleet aikaansaavia ja tehokkaita toimijoita. Venäjällä Suvorov on tunnettu ja arvostettu kirjoittaja, turhan vähän tunnettu lännessä.

Kirjassaan Puhdistus Suvorov kuvailee, miten onnistunutta Stalinin toiminta oli sodanjohdon uudistamisessa. Pois joutuivat vanhat sisällissodan aikaiset hirviöt ja kurkunleikkaajat, joiden komentoon miehet eivät olisi halunneet. Uusia nuoria kykyjä nousi esiin ja organisaatio kehittyi ohueksi ja tehokkaaksi. Hitler taas ei onnistunut organisaation uudistamisessa ja vastuuhenkilöiden valinnassa. Saksan päämajassa oli 54 000 henkeä. Päätökset valuivat silti Hitlerille, mutta päätöksiä ei toteltu. Näin ei olisi voinut tapahtua Stalinin järjestelmässä. Kenraalikunta teki aktiivisesti päätöksiä henkilökohtaisella vastuullaan ja Stalinin käskyt toteutettiin mukisematta.

On surkuteltu kenraali Tuhatshevskin teloitusta. Suvorov osoittaa tämän olleen haihattelijan, jolle suuruusluokat eivät merkinneet mitään. Tuhatshevski varoitti kyllä Saksan hyökkäyksestä, mutta ei Neuvostoliittoa, vaan Ranskaa. Tätä Stalin ei katsonut hyvällä, julkinen spekulointi ei kuulu kenraalin tehtäviin, eikä varsinkaan vihollisen vihollisen varoittaminen.

Omana mielipiteenä sanoisin, että Stalinin leikkaukset vaikuttivat kyllä haitallisesti Neuvostoliiton toimintakykyyn vielä talvisodassa. Miehillä oli epäilyksiä, mahtaako heidänkin upseerinsa olla ulkomaiden laskuun toimiva vakoilija. Päätösvaltaa siirtyi poliittisille upseereille, politrukeille, joilla ei ollut käsitystä sodankäynnistä. Uudenaikaisen sodankäynnin liikkuvuutta ei hallittu, kun oli menetetty kyvyttömien ja kelvottomien ohella pätevääkin upseerikuntaa.

Maailmanvalloitushanke
Stalinin ei diktaattorina tarvinnut perustella päätöksiään. Määräykset toteutettiin silloin kun ne annettiin. Suvorov väittää, että Stalinin salainen tarkoitus oli valloittaa maailma, tarkemmin sanoen Eurooppa ja Aasia, ja nimenomaan sodan aikana. Yhdysvallat olisi jäänyt ainoana valtana Stalinin valtapiirin ulkopuolelle, mutta olisi ollut tuolloin Suur-Neuvostoliittoa heikompi toimija.

Mikään yllätyshän tämän tavoitteen ei pitäisi olla, onhan tuo tavoite kirjattu jo Kominternin toimintaohjelmaan.

Pitkän tähtäimen ohjelma on alkanut jo silloin kun Neuvostoliitto on ottanut ykkösasiakseen raskaan terästeollisuuden. Hyökkäysvaunut kun nimenomaan ovat raskasta terästeollisuutta. Vuonna 1939 Stalinilla oli hyökkäysvaunuja enemmän kuin koko muulla maailmalla yhteensä.

Talvisota oli tilapäinen takaisku, joka hidasti tavoitetta. Välirauhan aikana Suomi pakotettiin rakentamaan uusi junanrata hyökkäyssuunnassa Kiirunan suuntaan. Sitä hyväksikäyttämällä olisi katkennut saksalaisten rautamalmin saanti Ruotsista.

Samaan aikaan rakennettiin hyökkäävien joukkojen huoltoa varten uusia rautatielinjoja itä-länsisuunnassa läntiseen Neuvostoliittoon. Hyökkäysvoimat, lentokoneet ja tankit ja joukot kerättiin aivan rajan pintaan. Stalinia varoitettiin tulevasta Saksan yleishyökkäyksestä. Stalin vastasi karkein äänenpainoin, että älkää puhuko paskaa. Saksa ei voi hyökätä, jos sillä on kolmen kuukauden sotasuunnitelma, mutta polttoainetta vain 2,5 kuukaudeksi. Salamasotaa ei voi käydä, jos on 3000 tankkia, mutta 500 000 hevosta, kuten saksalaisilla. Saksalaisten rintama ei voi edetä kuin 25 km päivässä, ja Vladivostokiin on 10 000 kilometriä.

Stalin piti siis täysin järjettömänä ajatuksena sitä että Saksa hyökkäisi. Juuri sen tähden Saksan yllätyshyökkäys oli niin tuhoisa, kun Neuvostoliiton sotavoimat eivät olleet ollenkaan varautuneet puolustamaan, vaan olivat hyökkäysryhmityksessä, tuotuna rajan pintaan.

Jos tarkoitus olisi ollut ryhmittyä puolustukseen, olisi käytetty hyväksi rintaman syvyyttä, jota Neuvostoliitossa riittää. Lentokoneet olisi sijoitettu taakse, josta olisi käyty tuhoamassa hyökkääjiä. Nyt lentokoneet menivät yhdessä rysäyksessä, yhdessä tankkien ja joukkojen kanssa. Joukot tuhoutuivat suhteessa 1:10, kymmenen neuvostosotilasta yhtä kaatunutta saksalaissotilasta kohtaan.

On väitetty, että Stalin olisi ollut niin järkyttynyt yllätyshyökkäyksestä, että olisi menettänyt toimintakykynsä. Suvorovin mukaan tämä ei pitänyt paikkaansa. Stalin yritti paikata mitä kykeni, asialliset hommat hoidettiin, ja Stalin teki täydet päivät. Vasta kun kaikki tehtävissä oleva oli tehty, Stalin alkoi ottaa kuppia. Suvorovin mukaan ei menetysten vuoksi, vaan sen vuoksi, että Stalinin suuri suunnitelma oli iäksi mennyt. Rauhan oloissa Stalin ei milloinkaan enää kykenisi alistamaan maailmaa valtansa alle, mutta sodan oloissa, hyökkäämällä saksalaisten selkään, olisi kyennyt.

Suvorov kertoo, miten syvästi Churchill ihaili Stalinia, tätä historian pahinta murhamiestä. Kannat kopsahtivat Churchillilla itsestään yhteen Stalinin astuessa huoneeseen. Niin suuri oli Churchillin kunnioitus tätä kansanmurhaajaa kohtaan.

Mitä taas tulee Suomen tilanteeseen, niin on syytä tässä huomauttaa, että Englanti ei myöntänyt suomalaisille kauppalaivoille välirauhan aikaan navigaatiosertifikaatteja Atlantille, ja näin estämällä Suomen ruokahuoltoa Englanti työnsi Suomen Saksan liittolaiseksi. Englannin toiminta oli suuri pettymys Rytille ja Mannerheimille, jotka molemmat olivat länsimielisiä. Suomessa, niinkuin muuallakaan, ei ole aina oikein ymmärretty, että Churchill toimi tässäkin Stalinin apupoikana.

Englannin petollisuudesta huolimatta Suomi, vaikka olikin varautunut yhteistyöhön Saksan kanssa, jättäytyi erilleen Saksan yllätyshyökkäyksestä Neuvostoliittoon. Suomi aloitti erillissodan Neuvostoliittoa vastaan vasta kun Neuvostoliiton pommikoneet olivat tehneet tuhoavan iskun kaupunkeihimme Viron lentokentiltä. Jostakin syystä vasemmistomme on syvästi rakastunut väitteeseen, että olisimme aloittaneet jatkosodan.

Esko Karinen

Lähteet mm. Viktor Suvorov:
Puhdistus, Akvaario.
Chris Bellamy: Total War.