Terveisiä riparikesästä 2021! – Yhteisellä tiellä
Olen Pitäjänmäen seurakunnan nuorisotyönohjaajana hyvin helpottunut ja kiitollinen, että seurakuntamme kaikki kolme rippileiriä saatiin järjestettyä suunnitellusti viikon mittaisina leireinä. Myös muualla Helsingissä ja Suomessa ollaan oltu enimmäkseen hyvän onnen suojassa tämän koronakesän ripareilla. Menneet riparit olivat työntekijällekin hoitavia. Sain suhtautua ihmisiin vähän pelottomammin kuin muuten korona-arjessani. Myönnän: olen katsonut maskittomia nuoria pahasti bussissa ja siirtynyt kauemmas istumaan. Olen laskelmoinut välillä liikaakin sitä, kuinka suuri hinta toisen ihmisen kohtaamisella on. Ripareilla otettiin tietoinen riski ja kerättiin joukko ihmisiä yhteen niin kuin on iät ajat tehty. Elämän sosiaalisten perustarpeiden – silmiin katsominen, hymy, nauru, laulu, leikki ja läheisyys – täyttyminen kantaa pitkälle epävarmalta näyttävään syksyyn.
Miksi nähdä kaikki se vaiva, joka riparien järjestämiseen kuuluu? Pääsisimme seurakunnan työntekijöinä tietenkin helpommalla, jos laittaisimme nuoret tekemään itsenäisiä tehtäviä ja käymään itsenäisesti muutamassa kotiseurakunnan tilaisuudessa. Rippikoulun tiedollisen annin voisi suorittaa niinkin – ja vielä koronaturvallisesti. Kuitenkin kaikki se riski ja vaiva, joka riparien järjestämiseen kuuluu, kannattaa. Eräs Pitäjänmäen ja Kannelmäen nuorista koostunut ryhmä kertoi oppineensa ihmisestä ripariviikon aikana esimerkiksi tällaisia asioita: Ihmiset ovat mukavia. Ihmiset ovat erilaisia. Kukaan ihminen ei ole toista parempi. Tullaan kaikki toimeen keskenämme, ketään ei jätetä ulkopuolelle. Ihminen on epätäydellinen. Kaikki tekevät virheitä. Kaikki tekevät joskus syntiä. Ihmistä on helpompi ymmärtää. Riittävä uni kannattaa. Pitkät istunnot eivät sovi mulle. Kutosen keskiarvolla pärjää. On selvää, että vain osan tästä voi välittää tiedollisesti. Riparilla ennen kaikkea eletään yhdessä. Kuten kaikissa perheissä ja ihmisyhteisöissä, myös riparilla sovitellaan erilaisia persoonia ja tarpeita yhteen välillä konfliktienkin kautta. Yhteiselämää ei voi harjoitella yksinään etäisyyden päästä. Ihminen tarvitsee toista tullakseen ihmiseksi.
Riparilla on tietenkin kyse myös Jumalasta. Kantava ajatus on kutsua nuoria tutkimaan itsenäistä suhdettaan siihen uskoon, johon heidät on kastettu. Yhä useampi tulee riparille pohtimaan sitä, haluaisivatko he tulla kastetuiksi ja kirkon jäseniksi. Riparilla tulee selväksi, että jako ”elämään” ja ”uskonelämään” on lopulta aika keinotekoinen. Leirillä ja elämässä on toki tilanteita, joissa hiljennytään erityisellä tavalla uskontodellisuuden äärelle. Kuitenkin riparit ovat ainakin minulle konkreettisia muistutuksia siitä, että elämä itsessään on pyhää. Ihmiseksi kerran syntynyt ja ihmistä rakastava Jumala on kanssamme arkisessa iltapalapöydässä, juhlahetkessä, riidassa, sovussa, lohduttomalta tuntuvassa itkussa ja nauruhepulissa. Pitäjänmäen ja Kannelmäen nuorista koostunut ryhmä kertoi oppineensa Jumalasta ripariviikon aikana muun muassa tällaista: Se voi olla aito. Jumala on täydellinen. Kaikki synnit annetaan anteeksi. Jumalan rakkaus on loputon.
Tiia Orpana
Pitäjänmäen seurakunnan
nuorisotyönohjaaja