Toimintakykyinen hallitus jatkaa
Eduskunnan vaalikausi on puolivälissä ja hallitus pohti toista viikkoa puoliväliriihessään miten jatketaan toiset pari vuotta. Hallituksessa on vaihtunut pääministeri ja muitakin ministereitä. Kahden hallituspuolueen puheenjohtajakin on vaihtunut. Hallituksen johtavaan naisviisikkoon tuli muutos, kun vasemmistoliiton puheenjohtajan jäädessä äitiyslomalle sijaiseksi tuli miespuolinen varapuheenjohtaja. Alkuperäistä Antti Rinteen johdolla laadittua hallitusohjelmaa on pyritty toteuttamaan covent-19 pandemian aiheuttamien rajoitusten puitteissa.
Koronavirus on hallinnut tilannetta jo toista vuotta. Ulospäin ja varsinkin median välittämänä on kansalaisille muodostunut kuva, että ministereiden aika kuluu viikosta toiseen miettiessä ja valmistella uusia lakeja ja päätöksiä mitä rajoituksia ihmisten liikkumiseen, työhön, koulutukseen, kulttuuri- ja liikuntaharrastusten osalta sekä jopa läheisten tapaamiseen on tautitilanteen vuoksi kussakin tilanteessa noudatettava.
Koronatilanteen hoidossa hallitus ja koko Suomi, kansalaisyhteiskuntamme on selviytynyt varsin hyvin verrattuna monien muiden maiden tilanteeseen. Terveydenhoitomme kesti kokeen. Mutta pandemian voittamiseen tarvitaan kuitenkin kansalaisten selvän enemmistön rokottamisesta. Tavoite 70 prosenttia aikuisväestön rokottamisesta on kansainvälisten toimitusvaikeuksien vuoksi viivästynyt. Osittain tässä on politiikkakin vaikeuttanut tilannetta. Kun suurimmat rokotteiden tuottajamaat USA ja Britannia päättivät aloittaa kansalaistensa rokottamisen ensisijaisesti, niin muut maat joutuivat odottelemaan tilaustensa kanssa. Toisaalta suurvaltapolitiikka vaikutti siihen, että monet maat, myös Suomi, viivyttelivät neuvotteluissaan Venäjän kanssa, jonka rokote tuli ensimmäisenä käyttöön ja joka tarjosi muille yhteistyötä tuotannon järjestämisessä. Ilmeinen taustatekijä tässä oli lännen taloudelliset ja poliittiset sanktiot. Siksi ei haluttu turvautua Venäjän apuun tässäkään vaikeassa tilanteessa.
Talouden osalta tilanteemme on kohtuullisen hyvä. Joillakin teollisuuden aloilla jopa ennakoitua huomattavasti parempi. Kunnallisvaalien lähestymisen kannalta on hyvä uutinen, että hallituksen toimenpiteet ovat jopa parantaneet kuntien taloutta. Silti suuri ongelma on ennen muuta työllisyystilanteen huonontuminen koronapandemian vuoksi. Hallituksen toive, että työmarkkinajärjestöt olisivat keskinäisissä neuvotteluissaan löytäneet yhteisesti hyväksyttävän ratkaisun työllisyystilanteeseen ei ole tuottanut tulosta. Vastakkain on työnantajapuolen ja työntekijäjärjestöjen erilainen talouspoliittinen linja. Työnantajien tavoitteena on kustannussäästöt yhteiskunnan tuella verotuksen kautta, palkka-, liikenne- ja energiakustannusten sekä sosiaalimenojen osalta. Nykyinen hallitus tyrmäsi jo hallitusohjelmassaan edellisen perusporvarillisen hallituksen tavoittelemat kustannussäästöt työttömyyskorvausten ja sosiaalimenojen supistamisen avulla.
Kaikesta huolimatta hallitus on kuitenkin jatkanut ohjelmansa mukaisesti valmisteluja soteuudistuksen toteuttamiseksi, koulutuksen parantamiseksi ja oppivelvollisuus ikärajan korottamiseksi. Ne ovat pitkän tähtäyksen tavoitteita, jotka luovat pohjan työtekijöiden aseman parantamiselle ja työnsaannin varmistamiselle nopeasti muuttuvassa talous- ja tuotantoelämässä.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt kysymys työajan lyhentämisestä ja sen vaikutuksesta työntuottavuuteen ja työntekijöiden terveyteen ja työkyvyn säilymiseen pitempään. Erityisesti jatkuvassa nelivuorotyössä työskentelevä terveydenhoitohenkilökunta on valittanut työuupumustaan. Monet ovat harkinneet uralta poissiirtymistä. Jatkuva henkilökunnan riittämättömyys lisää näitä paineita. Yleisesti on kiitelty terveydenhoitohenkilökunnan uutteruutta ja sitkeyttä. Tämä tuo mieleen vanhan vitsin – kolmesta turhasta, joista yksi on johtokunnan kiitos ilman palkankorotusta! (Ne kaksi muuta – nunnan nännit ja paavin pallit voimme unohtaa, niillä ei täällä Suomessa ole muutenkin merkitystä)
Vapunpäivää vietettiin toista kertaa virtuaalisesta. Työaika kysymys nousi mieleeni senkin vuoksi, että 130 vuotta sitten Amerikan ja Euroopan työläiset viettivät ensi kertaa yhteistä mielenosoituspäivää lähimmän yhteisen tavoitteen yleisen lakisääteisen kahdeksan tunnin työpäivän saavuttamiseksi. Suomessa se saavutettiin 30 vuotta myöhemmin vuonna 1920 sisällissodan jälkeen. Eikö olisi jo aika vaatia uutta työaikalakia, jota voitaisiin aloittaa toteuttaa siirtymälle 6 tunnin työjaksoihin jatkuvassa vuotyössä.
Oiva Björkbacka