Vaaleilla takeilla näkyvyyttä
Pitskun ympäristössä on paljon pikkuteitä suojateineen. Valot eivät teillä ole aina parhaat mahdolliset. Tänä talvena asfaltti on ollut tavallistakin mustempaa. Näkyvyyttä on hyvin usein haitannut iso tai pieni sade. Hämmentävän usein suojatietä on ylittämässä mustiin vaatteisiin kääriytynyt kulkija joko ilman polkupyörää tai sen kanssa. Useimpien luottamus autoilijan huomiokykyyn on vankkumaton. Siitä vain nopeasti tien yli ennen kuin auto on kohdalla.
Olen vierastanut koirien vaatettamista ja ihmetellyt miksi niillä – siis heillä – pitää olla heijastinliivejä ja heijastimia. Enää en ihmettele. Sen parempaa huomion vangitsijaa ei pimeässä liikenteessä ole kuin koira heijastimineen. Koira kulkee useimmiten taluttajansa edellä, joskus montakin metriä edellä. Melkein kuulen autoni sisään koiran heijastimien kilinän: minä olen tulossa ja isäntäni ja emäntänikin tulevat perässä.
Kaikki eivät halua hankkia koiraa pimeän ajan turvakseen. Päätin lisätä näkyvyyttäni hankkimalla valkoisen talvitakin. Tekisi mieli haastaa niin miehet kuin naiset, nuoret ja vanhat hankkimaan vaaleita vaatteita. Ne lisäisivät heijastimien ohella kummasti näkyvyyttä talvi-iltojen pimeydessä ja piristäisivät mieltäkin.
Kevään teatterikausi alkoi komeasti. Helsingin Kaupunginteatterin Humisevalla harjulla tuulee, sataa ja myrskyää. Siellä synnytään, rakastetaan, vihataan, potkitaan, raavitaan, raivotaan, itketään, huudetaan, kuollaan. Siellä eletään kolkkoa elämää. Näytelmä perustuu Emily Brönten romaanin rajuun ja kaikkea uhmaavaan rakkaustarinaan.
Ohjaaja Lauri Maijala on rakentanut apuvoimineen isolle näyttämölle puitteet, joissa hurja elämänmeno saa samalla kertaa maagiset ja hyvin realistiset puitteet. Skeittirataa ylös ja alas! Talon lapset saavat velipuolen, kun isä tuo kotiin löytölapsen. Perheen poika inhoaa tulokasta ja tytär viihtyy hänen seurassaan. Kun lapset kasvavat muuttuu heidän kiintymyksensä rakkaudeksi, jota ympäristö on hyväksy ollenkaan. Catherine avioituu säätynsä mukaan ja päätyy toisella tavalla sairaaseen taloon, mitä hänen kotinsa on ollut.
Humisevassa harjussa vain kosto on se mikä kannattelee miehiä. Naiset rakastavat, mutta ympäristön käsityksen mukaan aina väärää miestä. Rajut tunteet ja teot vierivät lavalta katsomoon – katsomon keskelle rakennettu ylöspäin kohoava ramppi ja sillä ”keikkuvat” näyttelijät lisäävät tunnetta – olen kaiken keskellä, yhtenä heistä.
Esitys on myös näyttelijöiden juhlaa. Oona Airola, Markus Järvenpää, Markku Haussila, Leena Rapola, Matti Olavi Ranin ja kaikki muutkin loistivat ja loihtivat.
Kansallisteatterin suurella näyttämöllä Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolemassa – kantaesitys 1949 – pureudutaan asioihin ja ongelmiin, jotka eivät ole juuri muuttuneet vuosikymmenien kuluessa. Willy Lomaneita, hänen poikiaan ja vaimojaan on kaikkialla. Willy Loman (loistava Hannu-Pekka Björkman) on tehnyt myyntimiehen hommia yli 30 vuotta. Ikä painaa eikä kauppa käy niin kuin menneinä vuosina. Pojista ei ole apua. Mutta isänsä lailla he uskovat kykyihinsä – etenkin Biff (nasevasti näyttelevä Aku Hirviniemi). Toinen pojista Happy (Samuli Niittymäki) ei ole aivan yhtä paljon riippuvainen isän kiitoksista ja kehuista.
Äiti (hillitty ja hallittu Kristiina Halttu) uskoo miehensä puheita, kannustaa tätä, tukee poikiaan ja yrittää toimia välittäjänä isän ja poikien erimielisyyksissä. Hannu-Pekka Björkman on järkelämäinen Willy Loman, epärealistinen, tosiasiat kieltävä, muita syyttävä, itsekäs ja rakkaudeton. Uhon ja valheiden määrä on mittaamaton.
Leena-Maija Tuominen