Vanhan väärät valinnat
Olen pitänyt itseäni edelläkävijänä. Käytän älypuhelinta kaikkeen mahdolliseen, maksan sillä laskuni ja jopa käteisostoni. Kirjoitan blogia. Olen mukana somessa. Harrastan vesijuoksua. Olen vähentänyt lihan käyttöä. Kudon, luen, kuntoilen, käyn teatterissa, taidenäyttelyissä ja joskus konsertissa. Kuuntelen äänikirjoja. Olen hoitanut lapsenlapsiani kun he olivat pieniä. Olen jopa vähentänyt lihan syömistä.
Kantar TNS:n kyselytutkimuksen mukaan hyvin, hyvin moni suomalainen kertoo kulutuksensa ja elämäntapansa poikkeavan valtavirrasta. Osassa asioita moni kokee olevansa jopa edelläkävijä. Ihan niin kuin minäkin! Luuloni oli väärä, en poikkea edes ikätovereistani, vanhenen ja haurastun siinä missä muutkin.
Meitä ikäihmisiä ja kaikkia muitakin aikuisia kehotetaan kuntoilemaan ja pitämään huolta niin fyysisestä kuin henkisestä hyvinvoinnista. Tätä toivetta olen innolla noudattanut. Kunnes eräänä rauhallisena aamuna teekupin kupeessa luen Hesarista, että me vesijuoksua harrastavat olemme huonoja ihmisiä. Valtaamme uimareilta uimahallien parhaat radat – ne on kyllä visusti määritelty kaikissa käymissäni halleissa. Ja meille tarkoitetuilla radoilla poljemme vedessä rinta rinnan kaverimme kanssa ja keskustelemme niin äänekkäästi että se häiritsee.
Kieltämättä ensimmäisenä aktiivisena vesijuoksukesänäni hämmästelin Uimastadionilla juoksijoiden juttuja: alku- ja keskikesällä hoitajat kertoivat potilaistaan estottomasti toinen toisilleen, loppukesästä opettajat purkivat mieltään. Hyvä ettei nimistä napannut tietoa kenestä nyt oikein puhutaan. Leppävaarassa olen välillä ollut vieressä mukana pohtimassa tinder-treffien onnistumisspekulointia, naapurin koiran lonkkaleikkauksen jälkihoitoa tai polkijan olkanivelen hoitosuunnitelmaa. Eli kyllä se vesijuoksijoiden ”vihaaja” ihan vähän on oikeassa, kun väitti ettei jaksaisi kuunnella toisten ”juoruamista”.
Vastustin äänikirjojen kuuntelemista kuukausitolkulla, kokeilin ja nyt olen hyvin innoissani äänikirjoista. Niitä voi lainata kirjastosta tai saada luettavakseen palvelujen tarjoajilta kohtuuhinnalla. Tarjolla on uusia ja vanhoja kirjoja. Lukijoina ovat usein näyttelijät tai muuten äänenkäytön ammattilaiset.
Nyt on ilmassa väitteitä, että äänikirjat eivät muka ole edes kirjoja ja kuunteleminen ei ole mitään lukemiseen verrattuna. Eikä taida olla lukemista sekään jos lukee tekstiä tabletilta tai puhelimelta. Mitähän näkövammaiset tai huononäköiset ystäväni ovat oikein tehneet kun ovat kuunnelleet kirjoja. Monelle kuunteleminen on ollut henkireikä.
Jotta olisin oikeanlainen vanhus, minun pitäisi ryhtyä koulumummiksi, päiväkotikummiksi, mennä keittämään kahvia kodittomille, päivystää palvelupuhelimessa, kutoa keskosille pipoja tai turvaleluja. Vanhat ihmiset ovat hyödyllisiä, kun he tottelevat työikäisiä ja tekevät mitä nämä heille määräävät ja organisoivat. Omaehtoisesti toimien voi keksiä sellaista, joka ei ole totuttujen kaavojen ja tapojen mukaista eli voi ihan oikeasti olla edelläkävijä. Tai sitten on jälkijunassa tuleva. Sitä koen olevani kun hämmästelen mihin sitä raidejokeria oikein tarvitaan. Aika myöhäistä on nyt sitä ihmetellä. Parempi on vain sopeutua vuosikausia kestäviin rakennustöihin.
Leena-Maija Tuominen