Yhtiöittäminen, yksityinen ja julkinen yhteiskunnallinen omistus ja hallinto
Viime aikojen keskusteluissa ovat nousseet esiin kysymys julkisen ja yksityisen hallinnon tarkoituksenmukaisuus ja paremmuus kansalaisten kannalta. Helsingissä nämä kysymykset nousivat kunnallispolitiikan keskiöön viimeksi kaupunginvaltuuston enemmistöpäätöksellä päätettyä yhtiöittää kaupungin liikennelaitos (HKL). Muodollisesti asian sanottiin liittyvän esitykseen Helsingin ja Vantaan raideliikenteen yhdistämisestä seudulliseksi raideyhteistyöksi.
Kysymyksessä on kuitenkin laajakantoisempi poliittinen painotus, joka näkyi ja kärjistyi Helsingin raideliikenteen työntekijäin lakon yhteydessä. Työntekijät pelkäävät, että yhtiöittämisen tuloksena heidän asemansa heikkenee. Toisaalta esim. SDPn Helsingin valtuutetut kannattivat yhtiöittämisestä tukeakseen vantaalaisia raideliikenteen kannattajia. Kokoomus puolestaan on perinteisesti vastustanut julkisen omistuksen ja hallinnon lisäämistä ja asettanut aina etusijalle yksityisen yritteliäisyyden, jolloin sen on ollut helpompi vastustaa verojen korotuksia varsinkin suurituloisten ja yksityisten yhtiöiden kohdalla. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on tämän sanonut selkeästi useasti mm. viimeksi YLEn ykkösaamun (25.9.) haastattelussa sekä eduskunnan budjettikeskustelujen yhteydessä, jolloin hän ilmoitti, että seuraava hänen johtamansa hallitus kumoaa ensi työnään Marinin hallituksen esityksen ulkomaille siirtyneiden suurrikkaiden veronkorotukset.
Jos maassamme olisi koko viime sotien jälkeisen ajan noudatettu kokoomukselaisen oikeiston linjaa meillä ei olisi peruskoulua eikä nykyhallituksen aikaansaamaa yleistä toisen asteen koulutusta ja oppivelvollisuusiän korottamista. Väittely soteuudistuksesta verovaroilla kustannetusta julkisesta terveydenhuollosta, vanhusten ja lasten hoivajärjestelmästä jatkuisi vielä vuosikausia. Työlainsäädännössä noudatettaisiin 30-luvun käytäntöjä jne. Vastoin Orpon väittämää, että edellisen Sipilä/Orpon hallituksen keksimien kikytuntien avulla ei vähennetty työttömyyttä vaan pakotettiin jo työssä olevat lisäämään palkatonta työaikaansa muutamalla tunnilla, josta seurauksensa oli työuupumuksen ja sairastavuuden lisääntyminen, sekä työn tuottavuuden alentuminen. Tästä syystä maan talouden kilpailukyvyn lisäämisen kannalta kikytuntien vaikutus jäi kyseenalaiseksi.
Helsingin raideliikenteen yhtiöittäminen tuo mieleen myös edellisen hallituksen sekopäiset valtion rautateiden yksityistämis- ja yhtiöittämiskokeilut, taksiliikenteen sekasorto, postilaitoksen hajottaminen ja yksityistäminen, jonka yhteydessä lakkautettiin valtio-omisteinen postipankki ja lopulta myytiin Danske bankille. Sähkönsiirtomonopolin myynnin yksityiselle Caruna yhtiölle seurauksena oli kohtuuton energiansiirtokustannusten kohoaminen.
Kaiken kaikkiaan oikeistolaisen talouspolitiikan seurauksena oli monien maamme talouden kannalta merkittävien yritysten siirtyminen ulkomaiseen omistukseen. Samalla monet suomalaiset suurrikkaat ovat siirtäneet varojaan ulkomaisiin veroparatiisipankkeihin välttääkseen verojen maksut kotimaahansa. Se heidän isänmaallisuudestaan. Jotenkin huvittavalta tuntuu, kun nämä samat ihmiset ilkkuvat Venäjän taloutta ja oligarkkeja, jotka ennen heitä aloittivat vastaavanlaisen varojen siirto-operaation ulkomaisiin offshoreyrityksiin ja veroparatiiseihin.
Perusoikeudet ja luontaiset monopolit
Koko tässä keskustelussa yksityisen ja julkisen omistuksen ja hallinnon keskinäissuhteesta on jäänyt syrjään kysymys ns. luontaisista monopoleista. Kuitenkin tämä kysymys koskee mitä suurimmassa määrin perustuslaissamme määriteltyjä kansalaistemme perusoikeuksia Niistä ensimmäisenä mainitaan yhdenvertaisuus lain edessä ((2 luku 6§), jonka yhteydessä mainitaan sukupuolten tasa-arvo yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksessa ja muissa palvelussuhteiden ehdoissa. Muista perusoikeuksista mainittakoon tässä yhteydessä sivistykselliset oikeudet (16§), jossa korostetaan, että perusopetuksen ohella jokaisella on oltava yhtäläinen mahdollisuus kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Oikeus työhön ja elinkeinoon (18§). Oikeus sosiaaliturvaan tarkoittaa ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa ja oikeutta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon (19§). Lisäksi vielä korostetaan, että Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen (22§).
Tästä seuraa, että tiettyjen oikeuksien toteuttamista julkinen valta ei voi jättää pelkästään yksityisen voitontavoittelun välineeksi. Erityisesti tämä koskee perusterveydenhuoltoa, hoivatyötä ja koulutusta. Lisäksi on tiettyjä aloja, joissa toiminnan luonteesta johtuen kyse on ns. luontaisista monopoleista. Selvimmän tämä koskee maamme olosuhteista johtuen mm. raideliikennettä, vesihuoltoa, energian siirtoverkkoa, perustieverkostoa. Tietyillä aloilla julkisen vallan – valtion ja kuntien – osallistuminen taloudellisen tuen kautta ja osaomistajana yritysten hallintoon on tae riittävän rahoituksen turvaamisesta ja myös työntekijöiden sekä yhteiskunnan etujen huomioon ottamisesta. Tässä korostuu julkisen vallan päättäjien vastuu.
Oiva Björkbacka